27. heinäkuuta 2015

Perjantai tarkoittaa tokoa

Unohdin perjantaina ottaa mukaan treeneihin kynä ja paperia, että olisin saanut treeneissä merkattua ylös, mitä tehtiin. Loppu ilta meni pakatessa ja viikonloppu hurahti kuin siivillä, joten nyt on tuskaa muistella, mitä perjantaina treenattiin. Niin, ja mitä saatiin kotiläksyiksi!

Vanhemman oikeudella Sade aloitti treenit. Parkkipaikalta löytyi hyvin houkutteleva keppi, millä nostatin Saden kierroksia ja "pidä" -käskyllä tarjosin kepin eteeni Saden otettavaksi. Sade nappasikin kepistä hyvin innokkaasti kiinni ja otti jopa askelia keppi suussa. Myös "irti" -käsky toimi tällä erää hyvin. Palloleikissä meillä on ollut ongelmana, etten saa Sadea tulemaan jalkojen läpi heittäessäni uuden pallon. Siihen ei nyt kuulemma tarvitse käyttää liikaa energiaa, vaan jos menee niin hyvä, jos ei, niin maailma ei siihen kaadu. Nyt siis vaan lisää "pidä" -treeniä kaikela muulla kuin kapulalla :)

Meidän perusasento on edelleen kesken. Ja nyt Sade on keksinyt tarjota kaikkea muuta, kun pyydän sen sivulle. Se menee maahan, pyörii ja hyörii yms. lällätellen mennessään. Nyt koitettiin sitten seuraavaa harjoitusta: kävelin Sade hihnassa kohti autoa, ja käännyin auton viereen sanoen "sivulle". Sadelle jäi siis tila mun ja auton väliin, jotta se joutui istumaan suorassa ja tarpeeksi lähellä. Ainoa vaan, että ekalla toistolla Sade yritti kaikkensa ettei sen olisi tarvinut tulla mun ja auton väliin. Eikä kyse ollut siitä että se olisi kokenut liian painostavaksi sen, että joutui väliin. Seuraava toisto meni siis jo huomattavasti kivuttomammin, ohjatessani tarvittaessa Sade hihnalla tulemaan oikeaan paikkaan. Tätä nyt vaan lisää ja pikkuhiljaa kasvatetaan väliä mun ja esim. seinän välissä, katsotaan mihin Sade asettautuu ja tarvittaessa palataan takaisin pienempään väliin.

Sade ei edelleenkään mene mielellään autoon. Ja nyt kun mulla ei ollut viime viikolla maanantaita lukuun ottamatta autoa käytössäni, niin en päässyt edes tekemään autotreeniä. Nytkin olin äitin autolla treeneissä, joten tilanne oli hyvin erilainen kuin "normi" eikä päästy teenaamaan todellista tilannetta. Namit kuitenkin autoon valmiiksi ja esim frisbeellä leikitäen autolle. Hurjat kehut, kun menee itse autoon. Rakennetaan nyt tosta autoon menemisestä mieluinen juttu :)

Palkkaamisesta puhuttiin sen verran, että pallolla palkataan tästä eteenpäin vasta, kun koko oma suoritus on tehty, koska se on se superpalkka!  Eli kesken treenin palkataan esim. namilla, mutta pallo säästetään vain loppuun. Namin lisäksi käytetään palkkana "pyörähdystä", kun se kerta on Sadelle mieluinne. Sade siis hyörii ympyrää, kun on kiihdyksissä. Nyt yhdistetään tuo pyörähdys palkkaan. Eli esim. seuraamiseta "vapaa", ohjataan pyörähtämään ja palkka. Jotain hirveän kivaa, mitä odottaa sen namin lisäksi! Tätätkään ei käytetään joka kerralla, vaan vain niihin parhaisiin suorituksiin :) Tää olis ilmeisesti semmoinen palkka, mitä on helppo hyödyntää sitten  jatkossa monessakin tilanteessa. Saa nähdä, saadaanko tästä rakennettua niin hyvä juttu, että  Sade kokisi sen jossain välissä palkaksi.

Ehkä suurin anti näistä treeneistä Saden kanssa oli se, että mä pidän sen nyt toistaiseksi hihnassa, kun treenataan. Näin ihan siksi, että Sade ei pääse lällättelemään vaan joutuu töihin. Se ei saa mieleisiään taukoja heittämällä maahan vaan joutuu tekemään, mitä pyydän.

Mirva katseli Saden menoa eikä osannut päättää onko Sadella aivan ääretön huumorintaju vai onko se koiramaailman narsisti. Mä toivoisin ensimmäistä ;)

Boltilla oli parempi meno kuin viikko sitten. Joskaan meno ei ollut edelleenkään sitä, mitä se on näyttänyt osaavansa. Eli nyt pitää malttaa tehdä sen kanssa helppoja juttuja sen jaksamisen mukaan, ettei se ala yhdistää tokoon mitään negatiivista. Luulen, että Boltin selkä kipuilee hieman tällä hetkellä. Jumit alkavat ehkä hitusen helpottaa, sillä ukko venyttelee toisinaan jopa tapapäätään itse. Ymmärtääkseni kipuilu on hyvin mahdollista, kun jumit lähteät aukeamaan siitä jäkistä, missä ne ovat olleet. Nyt vaan lisää hierontaa, venyttelyjä ja takapäätreeniä, että saadaan poika kuntoon<3

Mutta itse treeneihin. Annan edelleen myös Boltille liian vahvan käsiavun sivulle -tulossa. Nyt otetaan hihnalla sitten apua tähän, että saadaan käsiapu pois ja poika perusasentoon. Liian vähän ollaan nyt treenattu edes sivulle tuloa, kun takapään treenit ja kaukojen alkeet on vieneet tehokkaasti aikaa. Eli pa taas tehotreeniin!

Boltin kanssa tehtiin myös kaukoja. Mirva lisäili namia targetille aina, kun Boltin vapautin. Kovasti se ukko vielä luulee, että yhden vaihdon jälkeen targetille ilmestyy nami, joten keskittyy aina vaihdon jälkeen vain kuikuilemaan taakseen. Lisää treeniä, niin saadaan tämäkin korjattua. Boltilla on loistavat vaihdot asennoissa. Sen takapää pysyy hyvin paikoillaan ja etupää liikkuu. Takapalkalla ollaan tehty vasta istu - maahan vaihtoja ja edessä istumalla myös seisomaan vaihtoja. Seisomista ei kuitenkaan lähdetä vielä treenaamaan niin, että olisi edes askeleen päässä Boltista ettei vahingossa pilata sitä :) Ruvetaan sitten jossain välissä lisäämään seisominen vaihtoihin apparin avustuksella.

Boltin kanssa jatkettiin omaa vuoroa odotellessa myös "pää" treeniä. Hienosti poika laskee päänsä tassujen väliin, kun laitan käteni maahan. Nyt lähdetään sitten yhdistämään tähän käskyä, että saadaanpian käsiapu pois :)

Kummasti treeneissä meni taas pari tuntia, vaikka treenattavana oli vain 5 koiraa :) Maria toi mulle kulhollisen kanttarelleja, jotka illalla vielä leipasin piirakaksi, joka lähti mukaan taippareihin.


P.S. Lupaan kirjoittaa myös taippareista. Kunhan saan tekstin muokattua edes melkein julkaisukelpoiseksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti