25. tammikuuta 2020

Agilityä Esa Lehdistön koulutuksessa

Hups, taas on jäänyt valmis teksti odottelemaan kuvaa ja sitä kautta julkaisematta. Tässä tämä nyt kuitenkin, jotta pääsee seuraavaa kirjoittelemaan.

Oltiin Lehdistön Esan opissa sunnuntaina, ja ai että – jäi kyllä hyvä fiilis! Viime vuonna tuli käytyä yhdellä kouluttajalla, jota ei kyllä ole luotu kouluttamaan, mutta Esa oli kyllä aivan elementissään. Treenin aikana tuli hyvin esiin meidän heikkoudet koirakkona,eikä kertaakaan päästy koko rataa menemään, niin silti ei jäänyt epäonnistunut olo. Esa haastoi sekä mut, että Dieselin. Tämmöisiä vetoja kaipaan kyllä ehdottomasti lisää normaalien viikkotreenien rinnalle!


Esa oli siis tehnyt meille 31 esteen radan, missä meille riitti haastetta ihan lähdöstä alkaen. Mun luottoni Dieseliin ei pelaa kaikissa tilanteissa, niinpä myös ihan siirtyminen esteelle kaksi oli mielessäni tuhoontuomittu jo ennen kuin yritin. Diesel yllätti mut kuitenkin erittäin positiivisesti ottamalla lähtöhypyn sen sijaan, että olisi tullut ohi! Muutama ohitulokin saatiin aikaan, mutta kaiken kaikkiaan tämä ei ollutkaan niin mahdoton kohta, kuin miksi sen mielessäni rankkasin. Ajatuksena siis oli, että koira jätettiin lähtöön ja tultiin itse esteen 2 taakse kutsumaan koira esimerkiksi pakkovalssilla. Esteelle kolme menemistä hinkattiinkin sitten enemmän, sillä mä koitin kiltisti pehmäntää linjaa koiralle sen sijaan, että olisin suoraan juossut kohti kolmos-rimaa. Aika monta kertaa sain tän tehdä uusiksi ennenkuin Esa oli tyytyväinen näkemäänsä. On se suoraan juokseminen vaikeaa! :D

Seuraavaksi treenattiin hyppyjä 8 ja 9, sillä Dieselin esteiden lukitseminen ei edelleenkään ole niin vahvaa kuin toivoisin, mutta toisaalta vuodentakaisesta on kuitenkin tultu isolla harppauksella eteenpäin. Vastakättä siis avuksi hypylle 8, jolloin koira saadaan kääntymään, 9 takaakierona ja mulle luontainen valssi (tee aikaisemmin!), jonka jälkeen kiihdytys puomille. Muutaman toiston jälkeen saatiin tämä onnistumaan ja päästiin jatkamaan puomille ja sen jälkeiseen elämään.

Puomilta hypyn 11 kautta oli totaalinen kilpajuoksu hypylle 12, jotta ehdin ohjaamaan sen takaakiertona. Arvatkaa vaan, liikkuiko mun jalka tarpeeksi rivakasti? No eihän se liikkunut. Niinpä kerta toisensa jälkeen teimme tämän pätkän uudelleen mun koittaessa spurtata aina vaan lujempaa ja lujempaa. Tässä kohtaa mulle muistuteltiin myös sanallisista käskyistä ja hengittämisestä radan aikana – ah, miten helppoa! Jalat aivan hapoilla sain lopulta armoa, ja tehtiin hypyn 11 kautta takaakiertoja hypylle 12. Täsä on meille selkeä treeninpaikka. Tarvitsee ruveta vahvistamaan takaakiertoja kauepaakin ja vauhdilla tultaessa.

Tämän jälkeen saatiin tauko. Tauko tuli kyllä tarpeeseen sekä mulle, että Dieselille. Diesel sai vähän palautusjuomaa ja käytiin ulkona jalottelemassa, minkä jälkeen se pääsi Saden kaveriksi häkkiin huilimaan.

Seuraava kierros jatkettiin sitten hypyltä 16, jotta päästiin treenaamaan ”putkihässäkkää”. Tässä meni kyllä oma pää niin pyörällä – mistä mä oon tulossa ja minne menossa? Olin suunnitellut hypyn 16 suorittamista siivekkeen ympäri pyöräyttämällä, mutta mulle todettiin, että ”ristiin” ohjaaminen olisi kuitenkin nopeampi. Eli takaakiertoon kauemman siivekkeen kautta ja lähemmältä kohti putkea. Aika kiva, varsinkin jos Diesel olisi katsonut eteenpäin eikä kytännyt Esalta namia :D


Kerran unohdin myös tulla putket takaisinpäin, ja ohjasin suoraan kepeille, mutta heti mut laidalta suolattiin Esalle. Testailtiin tähän pariakin erilaista ohjausta (pimeisiin putkiin lähetykset ja pakkovalssit sekä putken 24 kierto), ja saatiin lopulta aika kiva rytmikin ohjaamiseen ja Dieselin suoritukseen. Lopussa päästiin vielä tekemään ”loppusuoraa”, missä hyppy 29 oli haastava Dieselin kiertäessä koko esteen. Lisää vaan vahvistusta takaakiertoihin ja hyppyjen suorittamiseen.

Kaikkien koirakoiden tehtyä omat vuoronsa, Esa laittoi meidät vielä juoksemaan radan virtuaalikoiran kanssa hänen kellottaessaan suoritukset. Voin kertoa, että olin kyllä aivan puhki näiden treenien jälkeen! Mutta mikä fiilis! Tätä on aksa parhaimmillaan. Kokeillaan, tehdään, opitaan ja onnistutaan yhdessä <3

Treenin jälkeen Dieselille palautusjuomaa ja lähdettiin ajelemaan Taivalpirtille, missä juotin vielä Dieselin ennen kuin lähdimme Marian, Innan, Disan, Demin, Saden ja Dieselin kanssa geokätköilemään. Tämmöisiä vapaapäiviä lisää, kiitos! Jaksaa taas kummasti jokusen viikon eteenpäin :)