15. joulukuuta 2014

Ei niin ruusuista arkea

Meillä tuhotaan. Meillä ihan tosissaan tuhotaan kaikkea, mitä ei edes keksi koiran voivan tuhota. Ensin hakutreeneissä toinen suorastaan v***uuntui, kun juniori pääsi hakutreeneihin (tää autoon jäänyt oli siis päässyt treenaamaan ensin) ja söi apukuskin penkistä sivun. Meillä kun koirat ovat matkustaneet turvavöissä häkkien sijaan. Tosin nyt meni häkit ostoon ja pian niitä pästänee myös testailemaan.

Juniori tuhoaa kotona. Ja vain mielikuvitus on rajana siinä, mitä kaikkea voidaan tuhota. On kaivettu kaapin ja seinän välistä mm. HDMI-johto, hyllyllä olevaa pelikonsolia rämpytetty niin kauan, että se on mennyt päälle ja päästänyt sisällään olevan pelin koiran ylettyville ja syötäväksi. Kaivetaan keskeltä pöytää (ompelukoneen takaa) johdot, ja alarullat, maistellaan kenkiä... Luultavasti unohdin jo puolet siitä, mitä Huligaani on jo tuhonnut. Tällä hetkellä mikään ei ole turvassa.

Muutamaa lelua vaille kaikilta leluilta puuttuu korvia ja käsiä. Vanu pöllyää ja maitopurkkien pahvit valtaavat lattiaa. Maitotölkkejä on annettu luvalliseksi ajanvietteeksi, kun kumpainenkin rakastavat pahvin repimistä. Samoin päiviksi jätetään jos jonkinnäköistä luuta. Olipa meillä hetkellisesti pelilautakin lainassa, mutta juniorin mielestä lauta olisi mukavampi tuhota kuin kiltisti pelaaminen, joten oli pakko pelastaa lauta pois käytöstä ja palauttaa. On jätetty täytettyjä kongeja, puuhapalloja kun ei voi jättää ettei tule riitaa.

Niin, ja jottei arki olisi liian tasaista, me muutetaan. Sade ahdistuu jo nähdessään muuttolaatikon ja Bolt pyrkii purkamaan laatikoita samaa vauhtia kuin itse niitä pakkaan. Kerran jos toisenkin olen jo hakenut juniorilta kasan "aarteita", jotka se on ryövännyt laatikoista. Aika ihana<3 Varsinaisen muuton ajaksi lapsukaiset pääsevät hoitoon, jottei Saden tarvitse ahdistua ja stressata. Ja uutena vuotena sitten päästään koko kööri uuteen kotiin. Toivotaan, että saan siiheksi myös purettua suurimman osan pahvilaatikoista. Tai piilotettua ne esim saunaan :D

15. marraskuuta 2014

Kolmas Luva ykkösistä (11.11.-14)

Käytiin pyörähtämässä Tamskin iltakisoissa ottamassa yksi agirata ja yksi hyppyrata. Jännitin koko päivän vaikkei tässä ollut kyse elämästä ja kuolemasta. Meillä oli vasta 4 starttia takana eli kisakokemus on vielä hyvin pientä eikä ruutineita ole vielä ehtinyt kehittyä kisapaikalle . Jännitys hipoi kuitenkin samaa luokkaa kuin oman kilpaurheilu-”uran” aikana..

Ensimmäinen rata oli agirata ja profiililtaan hyvin mukava. Sujuvaa liikettä eikä mitään mahdottomia pyörityksiä hämyesteineen. Pääsisin jopa ohjaamaan kepit vasemmalta puolelta ilman ylimääräisiä ohjauskuvioita. Vasen on siis tällä hetkellä meille vahvempi puoli kepeillä. Treeneissä ja Lahden kisoissa, kun olen ohjannut oikealta on lopputulos ollut fiasko, vaikka aiemmin sekin puoli meni käsiavulla oikein kivasti..


Saden vire ennen rataa oli loistava. Tiivis katsekontakti ja reagointi kaikkiin liikkeisiini sekä käskyihin. Tästä on hyvä lähteä radalle –fiiliksen saattelemana sitten lähdettiin radalle. Rata lähtikin liikkeelle hyvin, mutta keinulla tuli ylläri. Sade taisi tajuta tekevänsä keinua vasta jo suorittaessaan sitä ja keinu oli HIDAS, vaikka sen kanssa ei ole ollut hetkeen mitään haasteita. Virheetön suoritus kuitenkin, vaikka tässä menetettiin ainakin 3-5 sekuntia aikaa. Toiseksi viimeisenä esteenä oli puomi ja ohjattuani Saden puomille (tällä kertaa ihan esteelle eikä esteen ohi!) tuulettellin jo mielessäni puhdasta rataa. VIRHE! Puomin alastulossa en malttanut pitää kättäni tarpeeksi kauan alhaalla vaan kiskasin jo käden ylös viimeistä hyppyä varten ja Sade ponnisti puomilta 2-3 cm ennen osumistaan kontaktille. Ja tästä 5 virhepistettä :/ Muutoin loistava rata ja mielestäni ihan kelpo ohjaus, mutta tämä typerä ohjaajan virhe toi virhepisteet. Tosin useimmiten tuo virhe taitaa olla juuri ohjaajan tekemä ;)

Ei muuta kuin keräämään uutta fiilistä hyppyradalle ja pohtimaan parhaita ohjauskuvioita. 18 hyppyestettä ja kepit. Vauhdikkaan oloinen rata, johon sopisi hyvin takaaleikkaukset ja keppien ohjaaminen oikealta puolelta. Juuh, pelatakko varman päälle vai tavoitella mahdollisimman hyvää aikaa? Päätin pelata varman päälle ja vaihtaa takaaleikkaukset valsseihin ettei Sade ohjaudu esteestä ohi. Lisäksi päätin tehdä vielä ylimääräisen valssin 15. ja 16. esteen välissä päästäkseni ohjaamaan kepit vasemmalta puolelta. Suunnitelma hyvä, mutta 2. valssin (esteiden 10 ja 11 välissä) kanssa tulisi todella kiire..


Rata alkoi hyvin ja Sade teki suhteellisen tiukat käännöksetkin, vaikka ajautuu usein tekemään hyvin laajat käännökset. 2. valssi, mitä etukäteenkin jo jännitin tuli sitten tehtyä liian myöhään, minkä seurauksena työnsin Saden sivuun linjalta. Ei muuta kuin korjaamaan linjaa, jolloin jouduin ohjaamaan vielä esteelle 11 ja 12 vasemmalta ja tehdä 12:sta takaaleikkauksen (olisi ollut ehdottomasti parempi ratkaisu jo alkuunsa). Loppuun vielä 15. ja 16. väliin valssi, että pääsen ohjaamaan kepit vasemmalta puolelta.

Ehdinpä muuten kiroilla esteeltä 12 alkaen mielessäni sitä valssia, minkä yritin tehdä. Ei sillä, että menetettiin monen monta sekunttia sekoilussani, mutta ajattelin jo tästä tulleen kiellon tai jonkin muun virheen. Radan jälkeen laidalla ollut onnitteli 0-radasta ja olin ihan ihmeissäni, täytyi käydä vielä tarkistamassa tulokset, että uskoin ettei tuo sekoilu tuonutkaan virhettä.

Tämän radan ohjaukseen en ollut tyytyväinen. 1. ja 3. puolenvaihto oli ihan ok valsseilla eikä näistä olisi saanut montaa sekuntia pois vaihtamalla ohjausta, mutta 2. valssi oli fiasko. Ens kerralla pitää vaan luottaa enemmän siihen, että Sade kyllä osaa ja tehdä ohjaus silleen, miten se menee sujuvammin (eikä tule jo ennalta arvattava epäonnistuminen) eikä pelata vain varman päälle. Aikavertailussa sijoituttiin vasta 6., mutta käytiin noutamassa serti muiden hakiessa sarjapalkintojaan. Siinä tuomari sitten vielä nauroi, että ”varmistelit sitten teille sertin” :D Mitä nyt vähän vaihdoin puolta ohjatakseni kepeille.. ;)

Seuraava startti otetaan kyllä vasta sitten, kun meidän kepit on paremmassa jamassa. Nyt on tarkoitus pilkkoa kepit takaisin osiin ja lähteä uudelleen alkeista. Samaan syssyyn lähdetään opettelemaan Boltin kanssa keppejä jo ihan senkin takia, että maltan ottaa Saden kanssa tarpeeksi alusta ja tarpeeksi hitaasti. Plus, että haluan Boltille vahvat ja omatoimiset kepit nopeammin, kuin mitä Saden kanssa olen osannut opettaa. Nyt meillä on muutama hyvä vinkki takataskussa ja niitä lähdetään sitten jalostamaan ja toivottavasti meillä on vuodenvaihteessa toimivat kepit J

26. lokakuuta 2014

Pentunäyttelyiden ja agikisojen satoa, 26.10.2014

Pentunäyttelyiden aikataulua katsellessa päätettiin pelata varmanpäälle ettei Bolt myöhästy kehästä Saden agikisojen takia. Äiti suuntasi Boltin kanssa Lahti-halliin ja itse otin Saden kanssa määränpääksi Vipusenkadun agilityhallin, josta kiirehdin näyttelypaikalle heti Saden ratasuorituksen jälkeen.

7-9 -kuisten urosten kehään sekä paras uros-kehään en ehtinyt Bolttia itse viemään, mutta päästessämme näyttelypaikalle odotti minua äiti ja Bolt kahden punaisen nauhan ja lilan nauhan kera kertoen, että ehdin viedä Boltin vielä itse parhaan nartun kanssa loppukehään. Mikäpä siinä, miellelään tuon pojun kehään viekin, kun toinen kulkee nätisti ja on muutoinkin kaikin puolin loistava yksilö :)

Rop:in vei Fiilis eli narttujen paras, jolla on vielä pidemmät koivet kuin Boltilla. Tuomari tykkäsi ilmeisen kovasti pitkistä jaloista, sillä useammalle oli jalkojen pituudesta sanonut. Boltin sisko, Vimmu oli parasnarttu 2., joten ei mitenkään huono esiintyminen Karvarallin H-pennuilta.

Lahden pentunäyttelyt 26.10.2014, tuomarina Tarja Löfman
" Erinom. tyyppinen urospentu. Hyvät rungon mittasuhteet. Oikea kuonon vahvuus ja otsa-penger. Hyvän mallinen kallo-osa. Sopivat kulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Liikkuu kevyellä askeleella. Hyvä häntä. Hoidettu pentukarva."
Luokkana siis pentuluokka (7-9kk) ja arvosteluna 1., KP ja VSP.



Sitten ne meidän agikisat. Neljäs stratti agiradalla ja toiveet korkealla ;) Lähtöpaikalle mennessä oli jo hieman jännittynyt fiilis, sillä Sadella ei ollut korvia mukana. Heti startissa neiti näytti oman tahtonsa ja meinasi ettei istu ollenkaan. Kolmantena esteenä olleita keppejä ei mukamas osattu ja ihan tuli fiilis, kuin ei olis keppejä tehty ikinä :D Viime treeneissä kepit meni persiilleen ja olin toivonut, että lämppäesteillä olisi ollut kepit niin olisi päässyt ne vielä testaamaan ennen starttia...

Vaan aina ei saa, mitä haluaa ja radalle oli startattava ennen keppien traanausta. Ja sen näki. Kepeillä Sadella ei ollut korvia ja lopulta luovutin viimeisessä välissä, josta en saanut Sade ohjattua. Loppurata menikin ihan kivasti ja 8. esteen, putken, kohdalla lähti meno olemaan jo sitä, mitä meillä on meno normaalisti treeneissä.

Oppia ikä kaikki ja jatkossa ennen rataa on saatava Sade paremmin kuulolle. Ainakin jos mielii tehdä sujuvan radan. Alla vielä kuva ratapiirroksesta sekä muutama kuva radalta. Kiitos kuvista, P <3








21. lokakuuta 2014

Pentunäyttelyt ja agikisat - millä ehtiä kumpiinkin?

Sunnuntaina on Lahdessa pentunäyttelyt, joihin ollaan Boltin kanssa menossa näytille. Bolt on yhtä jalkaa ja pehmeää turkkia. Kovin miellyttämishaluinen ja etukäteen uskon, ettei kehässä liikkuminen tule olemaan haaste. Haaste tulee paikallaan seisomisesta. Kotona käskyttäessä poika seisoo toisinaan takajalat ristissä, jalat muutoin vain mine sattuu sojoittaen tai ei seiso ollenkaan. Saas nähdä, kuinka paljon tästä saa anteeksi nuoren iän turvin J Näyttelyissähän Boltilla on ikää aika tarkka 7½ kuukautta, eli aivan kersa vielä J

Tämä on siis jo varma ohjelmanumero sunnuntaille. Kehä alkaa arvioni mukaan klo 11.45 ja paikalla olisi kiva olla jo hyvissä ajoin niin ehtii poika ihmetellä ympärillä parveilevia koiria ja ihmisiä. Sekä rauhoittua ennen omaa vuoroa. Ja tietenkin nähdä Vimmu-siskon ja muut tutut!

Se vaikea valinta onkin sitten agikisat, jotka ovat myös sunnuntaina Lahdessa. Olin niin kovin toivonut, että radat alkaisivat jo klo 9, jolloin ehdittäisiin hyvin tehdä Saden kanssa yksi rata ja siirtyä sitten Boltin kanssa näyttelyihin. Valitettavasti radat alkavat kuitenkin vasta klo 10 ja medit ja minit on arvioitu alkavaksi klo 10.40. eli suhteellisen kiirus tulee..

JOS medit on ennen minejä ja radat päästään starttaamaan heti klo 10.40 (tutustumisen jälkeen) niin oltaisiin valmiita viimeistään klo 11, sillä Sade on medien kolmas koira. Tästä ajaisi noin 15 min näyttelypaikalle, joten siellä oltaisiin aikaisintaan 11.15. Huoh, meneekö liian tiukille? Vai voinko singota suoraan kehään kokemattoman koiran kanssa? :D Mitä jos kehät ovatkin ajoissa ja myöhästytään?


Pitänee selvitellä siis tämä medien ja minien järjestys vielä. Maksit aloittavat jokatapauksessa, joten luonnolliselta kuulostaisi, että medit olisivat seuraavaksi. Jännittää ja stressaa jo valmiiksi vaikkei vielä edes tiedä ehditäänkö ottamaan osaa kumpaankin. Seuraava mahdollisuus nollien metsästykselle aukeaa vasta marraskuun 11 ja seuraavat näytelmät Boltilla on tammikuussa.

12. lokakuuta 2014

Aginollia Tamskin kisasta (11.10.-14)

Uskaltauduttiin viimein korkkaamaan viralliset kilpailut Saden kanssa. Voi sitä jännityksen määrää, mikä loppuviikosta oli ja lauantai aamuna en saanut syödyksi mitään, kun jännitti niin kamalasti :D Niinpä pakkasin reppuun evääksi kaksi banaania, sillä kyllähän se jännitys viimeistään kaikkien ratojen suorittamisen jälkeen laukeaa ja sitten mun mahani huutaa ruokaa.

Lähtölistan katsoin ja tulostin perjantaina ja lauantaina odottelin herätyskellon soittoa jo ennen kuin se soi. Kisapaikalle päästyämme olin kiitollinen, että olin käynyt mittauttamassa Saden jo muutamaa viikkoa aiemmin. Kaikelta jännittämiseltäni olisin varmasti unohtanut ostaa kisakirjan ja mittauttaa nappulan :D

Yllätyin erittäin positiivisesti nähdessäni ykkösten tuomarin, Johanna Wüthrich. Nimestä en osannut yhdistää häntä samaan henkilöön, jonka treeneissä kävimme koko kevään. Tiedossa oli siis erittäin mukavia ratoja!

Olisi ihana laittaa tähän ratapiirrokset, mutta mistään en niitä valitettavasti löydä :/ Toki voisin laittaa nuo, mitkä piirsin, mutta niissä heittää huo mittasuhteet niin kamalasti etteivät radat pääsisi ollenkaan oikeuksiinsa niiden välityksellä.

Ensimmäistä rataa katsellessani hieman säikähdin radalla ollutta keinua. Ne muutamat epikset, joissa ollaan oltu on otettu lentokeinut. Hui! Josko Sade nyt muistaisi...

A-radasta en tajunnut pyytää ketään räpsimään kuvia, joten meidän eka 0-rata jäi kokonaan taltioimatta. Omat huomiot tuolta radalta olivat ensisijaisesti kepit. Lisää treeniä! Nätisti Sade ne jo pujoittelee, mutta kovin on rauhallinen vauhti niissä, viimeisessä välissä ehkä innostuu jo hyppäämään vauhtia lisää. Tästä olisi helppo nipistää jopa muutama sekunti vauhdista pois, kun saisi nämä vain treenattua kuntoon :) No tää oli ehkä ainoa erityisempi huomio, sillä Sade teki töitä sen mukaan, mitä pyysin ja vauhtikin oli ihan ok. Radan pääsi ohjauskuviollisesti läpi kahdella valssilla, ja näistä olisi ainakin jälkimmäisen voinut vaihtaa edessäleikkaukseksi. Niin, ja keinu oli suorastaan täydellinen! Ei puhettakaan lentokeinusta<3

A-radan pituus oli 130 metriä ja tavoiteaika 43 s. (tavoite-etenemä 3 m/s). Meidän aika oli 37,74 s, etenemä 3,44 ja rv 0. Näin ollen av oli -5,26 ja tästä napsahti sarjavoitto :) Löysin tästä muuten videoinnin Tamskin sivuilta. Videoinnissa näkyy rataan tutustuminen sekä kaikki ykkösten medit A-radalla. Ensimmäinen koirakko taitaa olla nro 17 ja meillä on nro 29, eli pieni hetki menee ennen meidän suoritusta :) Tässä tuo osoite videointiin: http://www.tamsk.com/onlinetulos/la02.html


B-rata jäi hivenen kaivelemaan. Miksi ihminen ei saa sanaa suustaan ja ohjaa vain "sinnepäin". Huoh! Rata oli profiililtaan hitusen haastavampi kuin edellinen rata, mutta selviydyimme hienosti niistä haastavista kohdista. Viimeiset 4 estettä oli suoralla (putki - puomi - rengas - hyppy). Saden tullessa putkelle olin jo menossa kohti rengasta ajatuksella, että tokihan Sade tietää tehdä puomin...Öö, ilman ohjausta? Niin, Sade teki juuri niinkuin sille kerroin eli tuli puomista hirveää kyytiä ohi :D Tyhmä pää niin kärsii.. No joo, aina ei voi voittaa ;)

Tästä radasta ehkä opittiin se, että vaikka olisi kuinka selkeä suora niin OHJAA!! Radan pituus oli 144 metriä ja tavoiteaika 48 s. (tavoite-etenemä 3 m/s). Meidän aika tällä radalla oli 46,39 s eli saatiin alle tuon tavoitteen, vaikka jouduttiin hieman pakittamaan, että päästiin tekemään puomi. Etenemämme näin ollen oli 3,10 ja rv 5. Tulos oli siis 5 ja oltiin sarjan 5. Nollia tältä radalta tuli muistaakseni 2 kpl ja 5 sitten nelisen kipaletta. Yleisesti ottaen näistä radoista tuli hirveästi hylsyjä.. :/ Tässä osoite tämän radan videointiin (rataan tutustuminen ja kaikke medit): http://www.tamsk.com/onlinetulos/la4.html

Ja muutama otos, kun pyysin vieressä seisoskellutta naista taltioimaan suoritustamme:


Tää on kuvana aivan tärähtänyt, mutta tästä näkyy hyvin, miten korkeelle Sade hyppää vaikka selviäisi myös pienemmillä pompuilla. Esteet oli muistaakseni 35 cm.






Tässä ohjasin huonosti - tai siis en ohjannut ollenkaan - tältä putkelta edessä odottavalle puomille..:






Sade valmistautuu viimeisen radan suorittamiseen:



Ennen kolmatta rataa olin jo varma etten saa enään kerättyä Sadelle kierroksia, sillä neiti oli aivan naatti, kuten yllä olevista kuvista käy ilmi. Pallo esiin ja vähän käskytystä, niin kummasti se tyttönen vielä heräsi ja skarppasi.

Skarppasipa vielä 0-tuloksen ja ratavoiton arvoisesti! C-rata oli profiililtaan hyvin vastaava kuin A-rata ja nyt muistin ohjata jokaiselle esteelle :D Olin suhteellisen tyytyväinen ohjaukseeni, ainoastaan 5 ja 6 esteen väliin tekemäni valssi jäi mietityttämään..

Radan pituus oli 126 metriä ja tavoiteaika 42 s. (tavoite-etenemä 3 m/s). Meidän aika oli 34,38 s ja etenemä 3,64. AV oli -7,62 ja rv 0. Ja tästä napsahti meidän toinen LUVA :) 3 starttia ja kaksi luvaa, ei paha ;) Tässä linkki viimeisen radan taltiointiin (muutama mini, rataan tutustuminen ja medit): http://www.tamsk.com/onlinetulos/la8.html



















Olen erittäin tyytyväinen meidän pikkunappulaan, joka antoi kaikkensa!<3 Illalla korostui hyvin Saden väsymys, sillä neiti ei jätä saunaa yleensä mistään hinnasta väliin. Nyt saatiin kuitenkin saunoa ilman Sadea, joka uinui tyytyväisenä sohvan nurkassa :)


28. syyskuuta 2014

Lainakoira Bolt (Match show, Lempäälä)

Oltiin lauantaina Lempäälässä hoffien mätsärissä. Bolt pääsi pentujen kehän lisäksi myös lainakoirana lapsi ja koira -kehään. Kehät meni vähän päällekkäin, mutta onneksi järjestäjät joustivat ja meidät hypättiin yli pentujen kehässä kunnes Bolt vapautui lapsi ja koira -kehästä.

Lapsi ja koira -kehässä meno olikin suhteellisen raadollista. Lapsi taisi olla kuusi ja ensin kaikki kiersivät kehää useamman kierroksen. Tämän jälkeen jokainen vei koiraa edestakaisin ja ympyrää ja taas mentiin koko porukalla kehää ympäri. Yksi käteltiin ulos ja taas kierrettiin. Toinen käteltiin ulos ja jälleen kierrettiin. Sitten alettiin palkita sijoittuneita ja jokaisen sijoituksen jälkeen kierrettiin taas kehää. Lapsi ja koira -kehän voittaja sai vielä kiertää yksinään kehää ennen kuin pääsi nauttimaan ykkössijoituksestaan.

Omaan makuuni tämä kehä oli hieman liian kauan kestävä. Ja saman näki myös lapsista ja koirista. Lopussa, kun omaa vuoroaan joutui odottelemaan istuttiin jo maassa :)

Mutta tosiaan. Bolt pääsi Ramin kanssa kehään ja hienosti Rami Boltin kanssa pärjäsikin. Vieressä oli paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta Rami onnistui saamaan Boltin huomion ja hetkittäin kehää kierrettiin oikein mallikkaasti. Onnistuipa Rami seisottamaankin Boltia, vaikka nämä kaksi nuorukaista olivat ensi kertaa tekemisissä keskenään :)

Lapsi ja koirakehässä toisiksi sijoittuivat Ramin isoveli Oskari ja Morris. Onnea! :)

Kyllä sai olla ylpeä pikku-Boltista, kun se niin hienosti kuunteli ja lähti Ramin mukaan kehään<3 Alla Tuija Hartuksen ottamia kuvia lapsi ja koira -kehästä.










Pentukehässä Bolt sai ensimmäisellä kierroksella punaisen ja punaisten kisassa käteltiin ulos, kun kehässä oli kymmenkunta koiraa jäljellä. Pitkä päivä, mutta hienosti jaksoi pentu tsempata ja keskittyä ja kehässä kävelykin oli kävelyä hyppimisen sijaan :) Pentujen sinisten 2. sijoittui Lotta-schape, Onnea Lotalle ja kotijoukoille!

P.S. Kävin samalla reissulla hankkimassa Sadelle agilityn kisakirjan sekä mittauttamassa Saden. Medeihin mentiin että heilahti, kasvuvaraakin jäi vielä useampi sentti ;)