28. syyskuuta 2014

Lainakoira Bolt (Match show, Lempäälä)

Oltiin lauantaina Lempäälässä hoffien mätsärissä. Bolt pääsi pentujen kehän lisäksi myös lainakoirana lapsi ja koira -kehään. Kehät meni vähän päällekkäin, mutta onneksi järjestäjät joustivat ja meidät hypättiin yli pentujen kehässä kunnes Bolt vapautui lapsi ja koira -kehästä.

Lapsi ja koira -kehässä meno olikin suhteellisen raadollista. Lapsi taisi olla kuusi ja ensin kaikki kiersivät kehää useamman kierroksen. Tämän jälkeen jokainen vei koiraa edestakaisin ja ympyrää ja taas mentiin koko porukalla kehää ympäri. Yksi käteltiin ulos ja taas kierrettiin. Toinen käteltiin ulos ja jälleen kierrettiin. Sitten alettiin palkita sijoittuneita ja jokaisen sijoituksen jälkeen kierrettiin taas kehää. Lapsi ja koira -kehän voittaja sai vielä kiertää yksinään kehää ennen kuin pääsi nauttimaan ykkössijoituksestaan.

Omaan makuuni tämä kehä oli hieman liian kauan kestävä. Ja saman näki myös lapsista ja koirista. Lopussa, kun omaa vuoroaan joutui odottelemaan istuttiin jo maassa :)

Mutta tosiaan. Bolt pääsi Ramin kanssa kehään ja hienosti Rami Boltin kanssa pärjäsikin. Vieressä oli paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta Rami onnistui saamaan Boltin huomion ja hetkittäin kehää kierrettiin oikein mallikkaasti. Onnistuipa Rami seisottamaankin Boltia, vaikka nämä kaksi nuorukaista olivat ensi kertaa tekemisissä keskenään :)

Lapsi ja koirakehässä toisiksi sijoittuivat Ramin isoveli Oskari ja Morris. Onnea! :)

Kyllä sai olla ylpeä pikku-Boltista, kun se niin hienosti kuunteli ja lähti Ramin mukaan kehään<3 Alla Tuija Hartuksen ottamia kuvia lapsi ja koira -kehästä.










Pentukehässä Bolt sai ensimmäisellä kierroksella punaisen ja punaisten kisassa käteltiin ulos, kun kehässä oli kymmenkunta koiraa jäljellä. Pitkä päivä, mutta hienosti jaksoi pentu tsempata ja keskittyä ja kehässä kävelykin oli kävelyä hyppimisen sijaan :) Pentujen sinisten 2. sijoittui Lotta-schape, Onnea Lotalle ja kotijoukoille!

P.S. Kävin samalla reissulla hankkimassa Sadelle agilityn kisakirjan sekä mittauttamassa Saden. Medeihin mentiin että heilahti, kasvuvaraakin jäi vielä useampi sentti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti