31. heinäkuuta 2015

Muutama ajatus koiran kipuilusta

Mun mieltäni on kalvanut jo tovin ajatus, kipuileeko Bolt. Sen selkä on niin jumissa, että se vaikuttaa vahvasti koko koiran liikkumiseen. Mutta aiheuttaako jumit kipua?

Tänään meinasin purskahtaa kesken tokotreenien itkuun. Kyynelille olisi ollut kaksi syytä. Ensimmäinen syy oli se, että Bolt oli kivuton. Sain pitkästä aikaa muistutuksen siitä, millainen mun koirani onkaan kivuttomana. Kuinka se rakastaa tehdä töitä ja kuinka sen silmät tuikkivat sen kytätessä, mitä seuraavaksi tehdään. Tätä mielentilaa ollaan etsitty jo tovi. Mielentila ei kadonnut yks kaks, vaan se hävisi hiljalleen. Hiljalleen Boltista tuli treenikentillä haahuilija, johon oli hyvin hankala saada kontaktia. Haahuilija, joka tarkkaili vain ympäristöään ja väsyi nopeasti.

Mä laitoin ton haahuilun osittain iän piikkiin, ja osittain aloin kuvitella, että sellainen toi mun koirani vaan on. Tänään näin kuitenkin sen, mimmoinen mun koirani on, kun sillä ei ole kipuja.

Toinen syy lähes kyynelehtimiselleni olivat esiin puskevat itsesyytökset. Miksi mä en ole osannut lukea, että mun koirani kipuilee? Miksi mä en ole antanut sille aiemmin kipulääkettä vaan olen antanut sen kipuilla? Miksi mä arvoin näin pitkään lääkitsenkö vaiko en?

Itseään on niin kovin helppo syyttää kaikesta, ja tottahan se on. Minähän olen vastuussa koirastani ja siitä, että se voi hyvin. Mutta kun muutos koirassa ei tapahdu äkillisesti vaan hiljalleen, sitä on vaikea nähdä näin läheltä. Kun muutos on useiden kuukausien tulos, on hankalaa muistaa, millainen oli kivuton koira.

Kotona Bolt halusi edelleen tehdä töitä. Se kiipesi syliin halailemaan ja heilutti häntäänsä. Sen silmissä pilkahteli hetkittäin sama riemu, mitä tänään treeneissä. Agilityn treenaaminen jäi jumien takia jo tovi sitten pois tämän kesän treeniohjelmistosta, mutta tokoon Bolt lähti aina innolla. Se nautti siitä, että lähdettiin treeneihin. Mutta tänään toi Boltin treeneistä nauttiminen oli potenssiin kymmenen. Se oli sellaista riemua, mitä en edes tajunnut ikävöiväni. Kun kehuttaessa Bolt ei pysynyt karvoissaan, ja uutta käskyä odottaessaan se jo tarjosi toimintoja.

Tänään sain siis vahvistuksen sille, että Bolt kipuilee ja tein toissailtana oikean ratkaisun antaessani sille kipulääkettä. Samalla vahvistui ajatus siitä, että  jos joudun miettimään kipuileeko koira, se kipuilee taatusti. Jostain olen kuitenkin saanut jo ajatuksen, että sillä mahdollisestii on kipuja. Ajatus on saattanut kummuta sen tavasta liikkua, jostain sen reaktiosta tai katseesta. Koira on jo antanut signaalin siitä, että siihen sattuu. Varsinkaan Boltin tapauksessa koira ei kuitenkaan laumaeläimenä kovinkaan herkäästi kerro, että sattuu.

Seuraavan kerran, kun pohdin kipuileeko mun koirani, kysykää multa, mistä olen saanut ajatuksen, että se voisi kipuilla.


Itkua pidätellen,
Ninni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti