30. lokakuuta 2015

Boltin tokot

Oltiin keskiviikkona tokoilemassa Mikan tokovalkussa Koirakoutsilla. Yleensä tokoilemme ulkona, joten nyt oli paljon muuttujia; vieras halli, vieraat treenikaverit ja miesohjaaja. Niin, ja väliaidan toisella puolella oli myös treenit menossa.

Treenit koostuivat seuraavista aihealueista:
- päkiäkäännös vasempaan
- merkin kierto
- kuunteluharjoitus
- seuruusta istuminen
- liikkurin huomioiminen
- intensiivinen seuraaminen

Paljon oli siis asiaa ja paljon uutta meille. En muista, millä treeni alkoi, mutta hyvin alkuun tehtiin kuitenkin koirille takapäätreeninä 90 asteen käännöksiä vasempaan niin, että käännyttiin vasemman jalan päkiällä (jalka ei siis noussut maasta). Ohjeeksi saimme, että namikäsi mukaan, jotta saadaan vahvistettua koiralle paikkaa, jossa haluamme sen olevan. Ja namikäden kanssa tämä sujuikin ihan kohtalaisesti, välillä tosin piti avittaa hihnalla, että se pyllykin muistettiin siirtää.

Seuraavana vuorossa oli merkin kierto. Muut olivat tehneet tätä selvästi ennekin, sillä he lisäsivät houkutuksen merkin taakse. Houkutus peitettiin apparin toimesta, jos koira rynni merkille, ja näin aiheutettiin koiralle pettymys, millä saatiin aikaan koiran toiminnan muuttuminen. Mutta siis, takaisin siihen, mitä Boltin kanssa tehtiin. Kädellä ja jalalla ohjaten lähettin Bolttia kiertämään merkin, ja kyllähän Bolt kiersikin. Se tosin ei välittänyt pätkän vertaa siitä, että talloi takatassuillaan merkin. Koitettiin korjata tätä sillä, että nami kädellä jeesin Bolttia tekemään laajemman kaaren... Saa nähdä, mihin tän kanssa päästään.

Kuunteluharjoituksessa Bolt oli edessäni, josta käskytin sitä "maahan - istu - maahan - istu - sivulle", ja sivulla uusiksi "maahan - istu - maahan - istu - paikka". Tämän jälkeen siirryin reilun metrin päähän ja käskytin "tule - maahan". Ensimmäistä kertaa tehtiin luoksetulon stoppia ja upeasti ukko heitti maahan! :) Vähän vaan itsevarmuutta ja nopeutta, niin tästä saadaan joskus vielä hieno liike :)

Seuruusta istuminen. Mikan ajatuksena oli, että "istu"-käskyn jälkeen jatkaisimmekin matkaa taaksepäin, jolloin koira ei pääse säättelemaan meitä katseellaan. Kas kummaa, eipä tämä ensi kokeilulla onnistunutkaan. Ai muka liikkeet pitää pilkkoa? Niin, ehkä se olisi hieman armollisempaa Boltille :) Eli "istu" ja ainoastaan painon siirto taaksepäin etten saa Bolttia kääntymään mukaani. Kun painonvaihdot sujuvat ilman, että Bolt kääntyy tai liikuttaa etujalkojaan, voin ottaa askeleen taaksepäin. Ja pikkuhiljaa siis useamman askeleen, kun edellinen pala on saatu vahvistettua.

Seuraavaksi oltiin ympyrässä koirat peusasennossa. Puolisilmällä piti nähdä Mika, joka kääntyili summanmutikassa aina jotain koirakkoa kohti ja osoitti, jolloin koira piti käskeä maahan / istumaan. Muutaman kierroksen jälkeen koirat jätettiin paikoilleen ja tehtiin paikkamakuu. Boltin paikkamakuusta olen kyllä ylpeä :) Mun ei tarvi arpoa pysyyköhän se vaiko ei, sillä tiedän sen pysyvän. Toki jos vieteinen koira ampaisisi ylös, niin joutuisin pohtimaan kestääkö..

Intensiivinen seuraaminen. Huoh. Perusasennosta juoksua, täysikäännös ja juoksua. Millä mä saan tän meidän seuruun sille mallille, että onnistuisi? Bolt ottaa ensimmäisen askeleen hyvin mallikkaasti, mutta sen jälkeen se saattaa katsella omiaan ja jäädä jälkeen. Mikan vinkki oli, että namit käteen ja vahvistamaan haluttua käytöståä. Eli palkkaa tiheämmin. Vähän olen koittanut tähän tuota naksuttelua, ja häiriöttömissä paikoissa se on mennytkin oikein hyvin.

Kaiken kaikkiaan tunnilla tuli paljon asiaa. Ja Boltista huomasi, että lopputunnista se oli henkisesti väsynyt. Kaikki se skarppaaminen, kun ympärillä oli vieraita koiria vei veronsa, ja viimeiset harjoitukset olivat jo haastavia toteuttaa. Bolt oli hyvin tyytyväinen, kun pääsi autoon lepäämään kotimatkan ajaksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti