4. helmikuuta 2015

Pentu treenaa


Bolt aloitti tokon- ja agilityn alkeiskurssit muutama viikko sitten. Kummastakin on nyt ollut 3 harjoituskertaa ja viimeksi hallille ajaessa Bolt tunnisti jo viimeisistä mutkista mihin oltiin menossa. Juniorin kun sai autosta ulos oli hirveä veto päällä ja kiire reenaamaan :)

Intoa on valtavasti ja tahtoa tehdä. Innokkuus puskee vahvasti esiin myös hetkinä, joina kuunneellaan ohjeita seuraavasta harjoituksesta eli Boltilla olisi hetki aikaa hengailla. Herra kököttää ryhdikkäässä istuma-asennossa ja pitää tiivistä kontaktia. Ja jos ei niitä käskyjä ja namia ala kuulua, hoitaa Bolt itse käskytyksen ;)


Tokossa Bolt on käynyt H:n kanssa. Kovasti ovat tehneet luopumisharjoituksia, opetelleet koskemaan targettia ja tiistaina kuului olleen pa-harjoituksia. Kovin on taitava tuo meidän juniori<3 Mitähän kaikkia muita harjoituksia mä tästä jo unohdin, kun olen ihan sen varassa, mitä mulle muistetaan kertoa J Kontaktiharjoitteluun olivat saaneet vinkiksi peilin edessä treenaamisen, milloin pääsee peilistä katsomaan ja palkkaamaan, kun ottaa kontaktia. H:kin kun on niin pitkä, niin peilittä tarkistamisessa menis koko asento hyvin etukumaraiseksi.

Käytiinpä ottamassa yhdet "ylimääräiset" tokotreenit Hennan pitämässä schapetokossa ja H:n ennakko-oletuksena oli ettei Bolt keskity, joten H treenasi Saden kanssa ja mä sain Boltin. Kumpikin keskittyi kuitenkin kuin unelma ja tekivät kaiken, mitä pyydettiin. Hienosti Bolt piti kontaktia, kun treenattiin seuraamista (joskin vain yhtä tai kahta askelta) :) Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin!

Agility on mun ja Boltin juttu ja Bolt on jo ottanut esteet täysin omikseen. Ei aristele tai epäröi vaan tekee luottavaisena kaiken, mitä pyydän :) Ekoissa treeneissä harjoiteltiin esteen tarjoamista (siivekkeen kiertämistä, kun olen siivekkeen ulkoreunalla ja näytän kädessäni olevaa namia vuoroin kummallakin puolella siivekettä). Tämän lisäksi päästiin tekemään targetille lähettämistä yhden ja kahden esteen takaa. Targetille läheteltiin paikallaan seisten ja mukana juosten. Eka lähetys, missä juoksin mukana, Bolt vilkaisi mua, mutta jatkoi tyytyväisenä ralliaan kohti nameja. Ekoissa treeneissä päästiin myös tekemään lyhyttä putkea ja rohkeana poikana Bolt ei epäröinyt yhtään, joten päästiin hieman kääntämään putken päätä myös vinompaan. Kolmas este, johon tutustuttiin oli puomi. Puomin toinen alastuloramppi laskettiin maahan ja harjoiteltiin ”puomilla kulkemista”. Bolt juoksi suoraan puomilla ja hallitsi hienosti takapäänsä eikä tarvinnut yhtään pohtia mahtaako takajalat tippua vai ei. Pääsin jopa lähettämään Bolttia ”puomin päästä” namikulholle.


Ennen toisia treenajä tulikin sitten kunnon treenitauko ja viikonloppu meni Boltilta täysin nukkuessa. Boltilta tulehtuivat etutassut ja lääkekuuri sekä väsymys tekivät tehtävänsä eikä Bolt tehnyt muuta kuin nukkunut. Näin ollen ei päästy treenailemaan ensimmäisen kerran läksyjä olleskaan. Viikonlopun jäljiltä arvottiin alkuviikko sitä, onko Bolt treenikunnossa, mutta treenien koittaessa poika oli jo niin täynnä virtaa ja varpaat hyvässä kunnossa, joten treeneihin lähdettiin.


Toiset treenit aloiteltiin tekemällä puomia, jossa toinen alastuloramppi olu tuettu medipöydällä eli Bolt kiipesi ”puomia” pitkin pöydälle. Tämän lisäksi tehtiin este-putki yhdistelmää sekä tutustuttiin pussiin. Pussin on Boltille ehkä epämieluisin este, sillä Bolt ei voi sietää sitä, kun jotain on sen selän päällä. Niinpä pussin päätä hieman nosteltiin, jotta Bolt tuli vauhdilla läpi. On se vaan niin ahne noille nameille, että tekee melkein mitä vain saadakseen niitä J Toki Bolt on kesällä juossut muiden koirien perässä pussiin, mutta tuolloin pussi oli hyvin kevyttä kangasta kun taas hallilla oleva pussi on suhteellisen raskasta kangasta.

Sillä aikaa, kun odoteltiin, että muut tekivät harjoituksia päästiin tekemään omatoimisesti tasapainolaudalla ja –tyynyllä harjoituksia sekä esteen tarjoamista siivekkeen kanssa. Hyvin jaksoi poika koko tunnin vaikkei olisi malttanutkaan taukoja pidellä. Hetkittäin piti kuitenkin napata poika syliin, että sai vähän kierroksia laskemaan. Kotiläksyksi saatiin kummallakin kerralla targetille lähetyksiä (sijoitu itse eri paikkoihin – edelle, taakse, samaan lijaan..juokse mukana yms), esteen tarjoamista sekä sisäisten lihasten vahvistelua. Ekojen treenien jälkeen ohjeistettiin kävelyttämään koiria koholla olevan jalan yli niin, että jokainen tassu nostetaan yksitellen eikä pompita. Toisissa treeneissä vinkattiin, että jos kävelyttäminen sujuu voi koiran opettaa ”koriin”, jolloin se joutuu vielä paremmin hahmottamaan takajalkojaan nostellessaan niitä koriin.

Kolmannet treenit olivat viime viikolla ja ne aloitettiin tekemällä puomin alastulo-kontaktia. Puomille päätin ottaa pysäytyksen kun taas A:lle tullaan opettelemaan juoksukontakti boksin avulla. Nyt siis harjoiteltiin ensimmäistä kertaa pysäytystä ja hienostihan se poika siinä pysyi, kun sai namia. Haasteeksi muodostui enemmänkin se, millä saan Boltin jatkamaan matkaa käskystä :D Toisena harjoituksena tehtiin kolmea estettä, jotka muodostivat kaaren. Harjoitus aloitettiin tekemällä esteet 2 ja 3 ja kun se sujui lisättiin myös este 1 mukaan. Muutaman kerran Bolt päätti oikeaista ja juosta suorinta tietä namikulholle, mutta kun sen vain haki takaisin ja petrasi omaa ohjausta vielä selvemmäksi tuli juniori hurjaa kyytiä esteitten kautta nameille. Voi sitä vauhtia! Tästä saadaan kyllä vielä semmoinen ratakiituri :D Sitten tehtiin sama harjoitus toiseen suuntaan, että päästiin treenaamaan ohjaamista myös toiselta puolelta ja tämä suijui heti hyvin.

Kolmas harjoitus oli tällä kertaa renkaaseen tutustumista. Maahan tuettiin irtorengas ja Bolttia juoksuteltiin siitä läpi. Eipä olllut kyllä yhtään edes ihmeissään vaan meni vain tyylillä ”tätä mä olen aina tehnyt”. :) Tehtiin muutamia toistaja myös niin, että olin rengaan sivuilla ja näytin namia vuorotellen kummallakin puolella rengasta, jolloin Bolt tarjosi taitavasti heti rengasta.

Näissä treeneissä omatoimiesteinä olivat putki, pussi, tasapainolauta ja –tyyny, rengas sekä este, missä päästiin taas hakemaan toistoja tarjoamiselle. Käskyn alla ollessaan Bolt ei juurikaan huomioi muita paikalla olijoita, mutta käskyttä jäädessään saattoi pullistella muille paikalla olijoille..


Tällä kertaa tulil kotiläksyksi nuo kontaktit. ”Koske”, ”koske” ja ”koske”. Nyt pitää keksiä joku sopiva laatikko yms, jossa tätä päästäisiin treenailemaan. Lisäksi pitäisi aloittaa boksin opettelu sekä katsoa mistä saisi hankittua irtorenkaan, mitä pääsisi harjoittelemaan.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti