14. lokakuuta 2020

Diesel 3v ja Sade 8v

Keväällä tuli taas vuosi täyteen ja juhlittiin Dieselin ja Saden synttäreitä 10 päivän päässä toisistaan.

Dieselin kanssa oli haaveena käydä maaliskuussa Latviassa kokeilemassa sitä "vikaa cacibia", mutta koronan takia näyttely peruuntui. Sinne meni mahdollisuus kansainväliseksi valioksi rnnern 3v juhlia. No, onneksi aina tulee uusia näyttelyitä, ja toivoakseni meillä on aikaa :)

Saden kanssa olin leikitellyt ajatuksella veteraanikehistä, mutta pääsiäisenä päädyin kuitenkin vetämään Sadelta tukan alas.. Saden turkki on niin kovin pehmeä ja huopaantuu päivässä, eikä neiti oikein arvosta tassujen harjaamista, joten päätin päästää meidät kaikki helpommalla ja ajella turkin alas. Samalla väheni oksien sekä muiden metsän antien määrä meillä sisällä! Diesel harvoin kantaa turkissaan risuja sisään, mutta Saden turkista sai aina viikon verran kerätä oksia yhden metsälenkin jäljiltä.

Mutta mitäpä muuta on vuodessa tapahtunut: Syksyllä 2019 pyörähdettiin Valko-Venäjällä hakemassa näyttelyistä titteleitä ja päästiin myös anomaan kansainvälisen muotovalion arvoa! Saden kanssa lopetettiin syksyllä 2019 agility, sillä kummastakin olkapäästä sekä toisesta kyynärästä löytyi nivelrikkoa. Alkuvuodesta käytiin pyörähtämässä koiratanssi kisoissa 2 startin verran ja muuten Sade on hoitanut maskotin virkaa Dieselin kisareissuilla.

Saden oloon ja olemiseen vaikuttaa paljon säiden vaihtelut. Kovin kosteilla keleillä Sade saa kipulääkettä ja lenkkeilee suosiolla vain lyhyempiä lenkkejä. Hyvällä kelillä taas mennään ilman kipulääkkeitä ja lenkitkin ovat ns normaaleja. Päivä kerrallaan tässä ihmetellään, miten nivelrikon kanssa toimitaan ja mitä tehdään.

Diesel puolestaan on vuoden aikana kerännyt itselleen rivin titteleitä näyttelyistä ja treenannut sekä kisannut agilityä. Paljon on vielä agilityn saralla tekemistä mutta ehkä se sieltä vielä tulee. Noin muuten Diesel on oma ilonen itsensä, aina valmis töihin ja tietää, mitä tahtoo. Tää koira ei ainakaan ole tossukka, vaikka sillä onkin hyvin lyhyt napanuora :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti