2. marraskuuta 2016

Kuulumisia

Yllättäen tämä päivittely taas jäänyt, kun illat ja viikonloput ovat täyttyneet tasaisesti menoista, eikä iltaisin ole tullut konetta aukaistua. Mutta tässä pientä koostetta siitä, että on me silti jotain tehty.

Saden kanssa otettiin osaa Rally-tokon SM -kisoihin lokakuun alussa Lahdessa. Koska kartturi ei osannut kävellä houkutusta oikein, saatiin siitä -10 pistettä ja tämän turmiollisen mokani vuoksi pisteitä oli lopulta 69, eli ei tulosta. Sade fiilis tehdä oli loistava. Toki tekemisessä esiintyi pieniä kevätjumppaliikkeitä, mitkä puskevat esiin, kun neiti tahtoo tehdä töitä. Mutta jos kevätjumppailut unohdetaan, niin olin kovin tyytyväinen mun pikku-mustaani työmotivaatioon <3


Boltin kanssa on treenailtu agia, ja kepit alkavat olla nyt sen verran hyvällä mallilla, että uskaltauduin ilmoittamaan Boltin agikisoihin. Ja tämä, että kisailmo on laitettu, tarkoittaa siis myös sitä, että olen käynyt mittauttamassa Boltin, ja ukko pääsi kisaamaan medeihin! Onni ja autuus :) Jos maksit olisivat kutsuneet, ei Bolttia olisi tultu näkemään kisoissa. Mutta nyt voidaan käydä hieman hömpöttelemässa ja testaamassa kisailua!

Varmathan noi meidän kepit ei missään tapauksessa vielä ole, mutta mennään nyt testaamaan, miten onnistuu starttaaminen ja pysyykö äijä ylipäänsä kentällä. Boltin kanssa ei kovinkaan monessa eripaikassa ole treenattu, eli oma haasteensa on myös vieras kenttä. Boltin ensimmäinen agistartti otetaan Lahdessa lauantaina 12.11. Tosin sillä oletuksella, että poika on tuolloin kunnossa.

Tällä hetkellä Bolt siis ontuu. En ole varma satuttiko poika oikean olkansa perjantaina metsässä, vai mitä on tapahtunut. Huomasin vain, että keventelee kovasti oikeaa etutassuaan :( Juuri kun mä iloitsin, että meillä ei ole onnuttu lähes vuoteen.. Nyt vaan lepoa ja peukut pystyyn, että pikku-ukko on täysin kunnossa reilun viikon päästä.

Takaisin iloisempiin aiheisiin! Junnuosasto eli Bolt, Luna ja Koda kävivät muutama viikko sitten uimassa Hollolan Dog Spassa. Ja sen verran kivaa oli ja hyvin sujui, että seuraava uintikerta on varattuna pyhäinpäivä lauantaille. Ainoa miinus tuossa uimisessa on, että turkin joutuu pesemään JA turkki oli todella takkuinen viime kerran jäljiltä. Liikuntamuotona kuitenkin niin hyvä, että suostun jopa pesemään turkin, jotta Bolt pääsee altaaseen.

Kaiken muun keskellä istuin viime lauantaina toimitsijakurssin 1 osan, ja tulevana lauantaina olen kuuntelemassa kasvattajapäivillä luentoja koiran allergisista sairauksista, koiran rakenteesta ja liikkeestä sekä luonnetesti, MH-luonnekuvaus, pennun eväät aikuisuuteen. Joulukuun alussa ollaan agikoulutuksessa Turussa, ja mukaan on ilmoitettu sekä Sade että Bolt. Vielä en ole päättänyt kumpi osallistuu koulutukseen la ja kumpi su, mutta eiköhän tuo tarkennu, kun joulukuu lähestyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti