28. huhtikuuta 2015

Synttäripostaus

Mun piti kirjoittaa tää jo eilen, mutta sitten tuli yllättäen taas jotain muuta...

Sadella kolahti mittariin jo kolme vuotta! Mun pienestä ja pippurisesta tytöstäni on kasvanut jo "iso" koira<3 Mihin tää aika oikein on vierii?

Juuri vasta asuttiin Saden kanssa Kilossa, josta kuljettiin kaikkialle aina julkisilla. Harvoin päästiin lenkkiä läpi, ilman, että Sade yritti hypätä junan tai bussin kyytiin. Jos tarjolla oli ratikka tai metro, niin nekin kelpasivat :) Agitreeneissä ei pystytty odottamaan hiljaa, kun olin tutustumassa rataan, vaan huuto oli yhtäsoittoista ellei jäänyt käskyn alle odottamaan. Takapihalta aukesi suoraan "Saden puolen hehtaarin metsä", missä talsittiin usein ja arkiaamuisin oli sovittu vakitreffit Hetan (tiibetinterrieri) kanssa, jotta tytöt pääsivät päästelemään höyryjä ennen kaksijalkaisten suuntaamista töihin.



H askarteli Sadelle ja Boltille eilen kakun maksalaatikosta ja nakeista ja Sade hotki kaiken hirveällä hopulla. Boltilta jäi puolet maksalaatikosta (onkohan se kipee?) ja Sade siivosi kiltisti nekin. Iltalenkki suunnattiin sitten metsään ja juoksutus vaihtui hakuiluun. Voi sitä intoa, millä varsinkin Sade ryntäsi "äijää" etsimään. Muutama helppo piilo tehtiin myös Boltille, jolloin Sade joutui jäämään mun luokse, kunnes Bolt löysi H:n. Sadella ei oikein meinannut pokka pitää, kun hänen piti jäädä eikä saanut heti lähteä etsimään. Siinä pääsi laulu jos toinenkin, kun toinen protestoi :D

Loppukevään ja alkukesän suunnitelmat Saden kanssa painottuvat agilityn puolelle. Itsenäisen etenemisen lisääminen ja itseluottamus kepeille. Tarkoituksena olisi myös ehtiä ottamaan muutama startti, sillä tämän vuoden saldo on vasta 4 starttia ja kaikki niistä helmikuussa. Hitusen kirvelee, kun huomenna piti päästä pitkästä aikaa starttailemaan, kun TAMSK järjestää kisat, mutta meidän auto on telakalla, joten eihän tuosta kisoihin menemisestä tule mitään.. Noh, nyt on ilmot laitettu kuitenkin 8.5. kahteen starttiin ja 14.5. kahteen starttiin :) Josko sitä saataisiin alkukesän aikana revittyä kaksi LUVAakin ja päästäisiin kolmosiin. Hieman iski into myös rallyyn, alkeiskurssin jälkeen, joten saattaapa olla, että korkataan senkin tiimoilta kisakentät alkukesän aikana ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti