Rally-tokon möllicup

Hieman olin ehkä jälkijunassa, kun maanantaina bongasin (joo joo, olin nähnyt jo aiemmin, en vain ollut tehnyt asian eteen mitään) Koirakoutsilta rally-tokon möllicupin. Ensimmäinen osa oli ennen joulua, mutta 2. ja 3. kisa olisivat nyt kuun vaihteessa. Ja salainen pieni haaveeni on, että 6.1. aamulla tulisi soitto, että TAMSKin rally-kisoihin olisi peruutuspaikka AVOon. Eli ei muuta kuin Kristalle viestiä ja toivetta jälki-ilmosta. Ja niin vain kävi, että eiliselle illalle meillä oli sitten paikka rallyn möllikisoihin AVO-luokkaan. Ja 3. osakilpailuun ollaan myös ilmoittauduttu, ihan jopa ajoissa :)

Ensimmäinen starttimme AVOssa. Nyt kun kerta oli mahdollisuus ottaa tämä eka startti (ja toka) mölleillen, niin otetaan nämä treeneinä! Meidän rallailu kun on ollut taas niin vähäistä, niin ehkä ihan hyvä päästä tekemään muutama ratatreeni ennen kisoja. Vaikka ei TAMSKin kisoihin paikkaa saataisikaan, niin 9.1. on oman seuran kisat, joihin otamme osaa.

Tuomarina toimi Piia Heikkinen, ja hän olikin tehnyt oikein mukavan radan. Ei mitään liian vaikeaa, mutta kuitenkin haastavampi kuin ALOn radat. Kaikki liikkeet on semmoisia, mitkä hallitsemme , eli radasta pitäisi selvitä tuloksen arvoisesti.

Sade oli kovin innokas tekemään töitä. Se oli suorastaan kierroksilla, jolloin sen mielestä riittää sinne päin -suoritukset. Tekeminen ei ollut täsmällistä, ja kyltin 3 uusimme peräti kahteen otteeseen. Heti lähdöstä asti huomasin ettei tällä radalla koira pysy hanskassa. Kolmos kyltin "paikka" käskyllä neiti hypi ja pomppi sinne tänne, puhettakaan, että käskyäni olisi noudatettu. Oli vaan niin pirun kivaa, että tarjottiin kaikkea! Sadella häntä vispasi edestakaisin ja näki, että sen oli hankala hillitä itseään. Toisaalta ihanaa nähdä Sade välillä tuossakin tilassa!

Perus seuruussa eli siirtymisesstä kyltiltä toiselle Sade pyrki hajujen mukaan vaihtamaan seuruupuolta ja seuruu oli muutoinkin hyvin tönkköä. Kylteillä 11 ja 13 puuttui kontakti eikä kyltin 11 suorittaminen ollut yhtäaikaista. Millään ei olisi malttanut pysyä paikoillaan, vaan olisi pitänyt vain mennä eteenpäin. Eilen olisi ollut hyvä päivä olla agiradalla :D

Ja koska aina pitää tekemisestä löytää positiivistakin, niin listataanpa nekin asiat tähän, kun yllä luettelin vain "negatiivisia". Kyltti 14, eli hitaasti eteneminen oli loistava! Kertaakaan ei Saden pyllylaskenut ja tämä oli radan ainoa kohta, kun kontakti pysyi taukoamatta. Myös liikkeestä maahan oli hyvin täsmällinen ja napakka ja siihen olin hyvin tyytyväinen (ekoissa kisoissamme valui metrin verran). Ja se Saden into tehdä töitä. Into, vaikka menikin tällä kertaa ylikierroksen puolelle, oli silti aivan mahtava<3

Tuloksena oli lopulta 79 pistettä, eli virallisissakin kisoissa olisimme saaneet tuloksen. Ensi tiistaina uudelleen mölleilemään ja 6.1. ensimmäistä pidetään peukkuja, että saataisiin peruutuspaikat virallisiin kisoihin! 

Pentu kylässä

Sade ja Bolt pääsivät viikonloppuna tutustumaan uuteen laumansa jäseneen. Perjantai-iltana Lahdessa odotti Topin ja Taran lisäksi myös Luna. Hieman oli ehkä hämmästyneitä koiria, kun sisälle mentiin ja vastaan rynnikin aivan uusi tuttavuus.

Elopellon Enneuni eli Luna

Sade ei pennuista perusta ja vieraille lämpenee muutenkin hyvin hitaasti. En siis yllättynyt yhtään, että Sade ei halunnut tehdä pennun kanssa tuttavuutta, vaan poistui mielummin sivummalle tilanteesta. Luna ei oikein ymmärtänyt, että kaikki eivät häntä rakastakkaan ensi silmäyksen jälkeen, ja useampaan kertaan Luna yritti tehdä Saden kanssa tuttavuutta. Sade kyllä kertoo pennulle murinalla, että parempi pysyä kaukana. Mutta jos ja kun murina ei saanut aikaan toivottua vaikutusta kertoi Sade selvästi, ettei halua pentua lähelleen. Kovin hurjaltahan tuo kuulostaa, kun Sade rähähtää kersalle, mutta koska ei kiinni käy, niin mielestäni saa kertoa. Kyllähän se pentu nopeasti oppii ja alkaa kunnioittaa Saden omaa tilaa. Sade hakeutuu mielellään sohvalle yms., mihin kersa ei muutenkaan vielä pääse, joten Sade koittaa itse välttää tilanteita, että Luna pääsisi iholle.

"Meidän lauma"

Boltilla puolestaan meni ensimmäinen ilta ihmetellessä. Kovin kiinnosti tämä uusi tulokas, mutta ihan ei Bolt tiennyt, mitä pennun kanssa voisi tehdä. Seisoskeli vain koko ajan Lunan lähellä ja ihmetteli. Lauantaina ulkona juostiinkin sitten jo kilpaa ja illalla otettiin ensimmäiset yhteiset painitkin. Sunnuntaina painittiinkin sitten jo antaumuksella ja sen sijaan, että Bolt leikkisi liian lujaa, antaa Luna hetkittäin kunnolla kyytiä Boltille.

Napattiin sunnuntaina Nokialle palatessa Tara ja Luna mukaamme. Tara pääsee hieman tekemään agilityä ja Luna tutustumaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Maanantai-iltana oli siis agilitytreenit, mihin Tara otti osaa ja Luna oli tutustumassa halliin sekä tekemässä putkea ennen treenien alkua. Tiistaina puolestaan käytiin metsässä ja mukana olivat myös Disa, Alice ja Demi sekä tietysti Maria.

Tripla nolla, 12.12.2015

Starttailtiin TAMSKin kisoissa tän vuoden viimeiset startit. Ja koska ne oli vuoden viimeiset, ilmoitin Saden kolmelle radalle, vaikka se viimeinen rata on yleensä ollut tuhoon tuomittu jaksamisen osalta.

Ensimmäisenä juostiin agirata, B, joka oli Hilpi Yli-Jaskarin käsialaa. Muurin jälkeisen putken jälkeen kävi radan ainoa "moka", sillä en keronut Sadelle tarpeeksi ajoissa mihin matka jatkuu, ja Sade meinasi lukea hypyn jälkeen radan jatkumaan putkeen. Kilttinä koirana Sade kuitenkin vielä kääntyi takaisin ja saatiin lopulta tehtyä 0-rata!

Nolla-rata, -9.86 alle ihanneajan ja etenemäkin jopa 4.01. Täytyy kyllä olla tyytyväinen, vaikka jäätiinkin lopulta neljänsiksi, ja LUVA jaettiin tällä kertaa vain kolmelle ensimmäiselle. Tässä tämä rata:

Seuraavana oli hyppyrata C, jolla tuomarina oli Minna Räsänen. Rataan tutustuessa suunnittelin ohjaavani hypyn 15 takaakiertona, mutta radalla, siinä putken 13 ja hypyn 14 välissä päätin, että hypylle 15 onkin ohjattava valsseilla, jotta vältetään ansaeste. Vähän saisi valssit olla paremmin ajoitettu ja muutamassa muussakin kohdassa ohjaus paremmin ajoitettu, että saataisiin noita kaarroksia pienemmiksi. Mutta katsokaa, mitkä kepit! Niissä on nyt vauhtia ihan erilailla kuin esimerkiksi viime kesänä.

Tuloksena siis nolla-rata, -4.35 alle ihanneajan ja sijoituttiin toisiksi 3.91 etenemällä. Napattiin samalla LUVA, eli viimeistä metsästellään enää! Tässä C-rata:

Viimeisenä oli vuorossa hyppyrata A, jolla myös toimi tuomarina Minna Räsänen. Vauhti hiipui hieman jokaisen radan jälkeen, ja tällä nolla-radalla etenemä oli enää "vain" 3.85, -2.97 alle ihanneajan. Ja sijoitus tällä radalla oli kolmas. Tästä on valitettavasti videolla vain osa radasta, kun kaikkeen ei aina voi ehtiä, jos paparatsikin kirmaa radalla :) Mutta tässä siis osa meidän A-radasta:

Marille iso kiitos ratojemme kuvaamisesta sekä mukavasta kisaseurasta!

Seuraavat startit ovat vasta harkinnassa, mutta eiköhän me pian jatketa LUVAn metsästystä :)

Se kestää! Kestäähän se?

Miten paljon haittaa voikaan aiheutua yhdestä liukastumisesta? Liian paljon, jos minulta kysytään. Yhdeksän viikkoa sitten tapahtunut liukastuminen metsässä alkaa olla taputeltu. Viimeinkin! Tai ainakin tällä erää näyttäisi siltä ettei tassu enää häiritse menoa. Tassun kestävyyttä on nyt 8 viikon kontrolloidun liikkumisen jälkeen testattu juoksemalla pitkin metsiä. Ensin ilman oman lauman ulkopuolisia, ja kun tästä ei menty rikki, niin viimetteeksi juostiin Disan, Demin ja Allun kanssa.

Yksi liukastuminen, ja 9 viikon parantelu. Tässä on taas suhteet kohdallaan! Mutta jos mietitään koko Boltin historiaa, niin tämähän oli vielä lyhyt parantelu. Pentuna tapahtunut, ilmeisesti liukastuminen, on vienyt meiltä vuoden, että ensin kuormitti kroppaa väärin ja lopulta on saatu koira suhteellisen hyvään kuntoon. Eli oletamme, että kaikki Boltin ongelmat, ovat johtuneet liukastumisesta pentuna. Liukastumisen seurauksena se on alkanut varoa takapään käyttöään, mikä on johtanut selän vääränlaiseen kuormittamiseen ja tätä kautta takapään sekä selän lihakset olivat vielä kesällä onnettomassa kunnossa. Puolen vuoden kuntouttamisen jälkeen aletaan olla hyvällä mallilla. Itse asiassa niin hyvällä mallilla, että alan jo uskoa, että kyllä tosta vielä terve koira saadaan.

Mutta summa summaarum: Pienikin vamma voi moninkertaistua, jos sitä ei hoideta heti kuntoon. Ongelma onkin, millä tunnistaa koirasta, milloin tarvitsee huolestua. Toisinaan koirasta on aivan liian hankala nähdä, että siihen sattuu - eihän se halua näyttää olevansa heikko.

Koitamme jatkaa elämäämme tuntusarvet vielä herkemmässä tanassa!