1. tammikuuta 2019

Retkeilyä vai harjoittelua lyhyttä vaellusta varten?

Käytiin T:n ja koirien kanssa tossa pari viikkoa sitten Sappeella, Laipanmaan porttilta lähtevällä 5km reitillä keittämässä nokipannukahvit. Homma olikin sen verran mukavaa, että on sitten käyty vähän useampikin kerta, ja suunnitelmissa olisi venyttää reitin pituutta ja käydä kesällä kävelemässä viikonloppureissu.

Nyt on ton ekan Sappeen reissun (5 km) lisäksi käyty Ritajärven luonnonsuojelualueella (10 km), Laipanmaan Hirvijärven kierroksella (12 km) ja vuosi 2019 startattiin Kintulammin poluilla (7.2 km).

Ritajärven luonnonsuojelualue 

Laipanmaan portilta lähti tosiaan metsässä 2.5 km matkan kulkeva reitti laavulle, ja paluu oli samaa polkua. Tää ei reittinä ollut mikään maata mullistava, mutta kivahan se oli nokipannukahvit käydä keittämässä.

Laipanmaan portilta lähtevän reitin laavulta

Ritajärven luonnonsuojelualueen reitti puolestaan oli maisemiltaan aivan loistava. Toki luonto ei näin talvisaikaan päässyt täyteen loistoonsa, mutta kyllä siellä oli nytkin mukava tarpoa.

Merkattu reitti oli 8 km, mutta kun pariin kertaan kulki huti, tuli meille matkaa se 10 km. Reitti kiersi kolme järveä, ja pitkät pätkät kuljettiinkin järvien vieruksia. Reitille mahtui myös suoalue, siirtokivilohkareita, kalliota, pitkospuita ja sauna. Pysähdyspaikaltamme löytyi tosiaan sauna, mikä on ymmärtääkseni kesäaikaan käytössäkin, peseytyminen löylyjen jälkeen hoidetaan järvessä.

Tää oli semmoinen reitti, missä oli paljon mukavia poukamia, joista jo reitillä pohdittiin, että niissä olisi kiva istua kesäiltaa nuotion äärellä..

Ritajärven luonnonsuojelualue 

Ritajärven luonnonsuojelualue, saunallinen tulentekopaikka. Elopellon Johan Pomppas ja Lumikuono Nortada Fada

Laipanmaalla Hirvijärven kierroksella oli matkan varrella infotauluja, joissa kerrottiin aina kyseisen paikan historiasta. Paljon tuli uutta tietoja, ja tauluja oli mukava lukea kävelyn lomassa.

Tällä reitillä ei maisemat olleet yhtä loistokkaat kuin Ritajärven luonnonsuojelualueella, mutta täällä näki Suomen metsän monimuotoisuutta hyvin. Reitti vuorotteli halki sekametsän, mäntymetsän, nuoren kuusimetsän, hakkuuaukeiden, soiden ja kallioiden. Nousua ja laskua oli reitin alkuosassa reippaasti, loppuosa oli paljon tasaisempi. Oikein mukava reitti kulkea.

Laipanmaan Hirvijärven kierros, savupirtti

Laipanmaan Hirvijärven kierroksen loppuosuudelta

Vuosi 2019 startattiin Kintulammin poluilla, kun käytiin kiertämässä 7.2 km. Sää ei ollut kaikista otollisin, taivaalta tuli kaikkea pienestä tihkusateesta aina isoihin räntä ja lumihiutaleisiin asti. Mutta kun sää oli tämä, niin saatiin aika rauhassa kulkea, vaikka kyseinen alue on ilmeisen suosittu hyvällä säällä.

Tämä reitti vuorotteli myös eri lampien rannoilla ja metsässä. Reittivaihtoehtoja oli useampi, ja suunnitelmaa saattoi halutessaan muuttaa vaikka kesken matkan, jos joku muu vastaan tulleista poluista näyttikin houkuttelevammalta.

Tällä reitillä testasimme kahvien ja sämpylöiden sijasta kahvia ja ruoan valmistusta :D

Nuotiopaikka Kintulammen poluilta

Nää päivän reissut on olleet oikein helppoja ja mukavia, kun mukana olevan tavaran määrä on vielä aika pieni. Ja näin talvisaikaan kun toi vedentarvekkaan ei ole niin iso kuin se kesällä olisi. Ollaan varattu reissuille mukaan nokipannu, vettä, kahvipuruja, sokeria ja maitoa (mä vasta opettelen kahvin juontia, joten tarvin molemmat), vähän jotain evästä, istuinaluset, tulitikkuja, paperia sytykkeeksi ja pysähdyksiä varten koirille loimet. Myös Sadelle ja Dieselille on varattu pysähdyksille jotain syötävää, vaikka nää reissut ei vielä nostakaan niiden kulutusta sille tasolle, että oikeasti pysähdyksellä ruokaa tarvitsisivat. Diesel vaan on aina nälkäinen, ja antamalla jotain pientä koirille ei Dieselin tarvi rosvota meidän eväitä :)

Ennen kesää olis tarkoitus vielä testata kahta pidempää reissua peräkkäisinä päivinä. Kesällä kun noihin etenemiin kuitenkin lisätään vielä se huonosti nukuttu yö teltassa, niin testaillaan nyt valmiiksi noi reilummat etenemät. Ja huonosti nukuttu yö siksi, että mä en ole lapsuuteni jälkeen eikä koirat ikinä nukkuneet teltassa. Ekat kerrat menee siis varmasti treenaamiseen ja yöllisten äänien kuunteluun.

Kesää odotellessa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti