5. kesäkuuta 2015

Hei, me käydään hierojalla!

Eilen suunnattiin Saden ja Boltin kanssa Sorri-Kosolan hierottaviksi. Boltille tää oli nyt ikäänkuin jatkohoitoa, sillä se hierottiin 2,5 viikkoa sitten äkisti alkaneen peitsauksen vuoksi. Boltilta löytyikin selkäjumi viime kerralla, joten nyt tultiin katsomaan missä mennään tällä hetkellä.

Sade hierottiin ensin ja neiti oli pääpiirteittään hyvässä kunnossa. Vasemassa olassa oli pienehkö jumi (liekö Bolt törmännyt siihen), mutta se aukesi hieronnan aikana. Myös kapea selkälihas oli hitusen jäykähkö, mutta muutoin löytyi vain kuonakertymiä, mitkä sulivat sormien alla pois. Ei siis mitään hälyttävää tai jatkohoitoa vaativaa, vaan pehmeät lihakset. Jes!  Tää on niin ihanan helppo koira, kun ei sairastele tai jumiudu (kop-kop!) <3


Seuraavaksi hierottiinkin sitten Bolt. Ihan jo yleisfiilis oli, että tämä yksilö on jäykempi. Lonkanseutu oli kovin jännittynyt ja hetki meni, ennenkuin se päästiin kunnolla hieromaan. Samoin kuin edelliskerralla, takajalan edessä olevissa kalvoissa tuntui taas jäykkyyttä. Myös yläselkä oli kovin jumissa ja Sorri-Kosola suositteli, että Boltin kanssa kannattaisi tulla ainakin vielä kerran hierontaa, että saataisiin selkä kuntoon. Kovasti kyllä varoitteli, että tämä vaikuttaisi semmoiselta yksilöltä, jonka kanssa joutuu aika-ajoin ottamaan hierontaa, että pysyisi kunnossa. Voih, meidän kovan onnen poika <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti