1. lokakuuta 2019

Epäreilu elämä - löydöksenä nivelrikko

Elämä ei todellakaan mene aina niinkuin toivoisi, ja toisinaan se tuntuu kamalan epäreilulta. Suorastaan potkii päähän ja aiheuttaa kerta toisensa jälkeen surua ja harmia. Käytiin Saden kanssa luustokuvissa tiistaina 24.9., sillä Sade oli toisinaan ontunut kovemman rasituksen jälkeen, ja muutenkin mulla oli ollut jo pidempään tunne, että joku on vialla. Noita muutamia lyhyitä ontumisia lukuunottamatta Sade oli kuitenkin täysin oma itsensä, juoksi agilityä ja rallatteli metsässä. Ei mitään varmaa merkkiä siitä, että jokin on vialla. Ontuilunkin laitoin vanhan olkavamman piikkiin..

Niinpä kuitenkin mielenrauhan vuoksi varasin Sadelle ajan röntgeniin, ja kuvattiin selkä, kyynärät, olat ja lonkat. Syksyllä 2016 Sadelta oli kuvattu lonkat ja käänärät, tuolloin tuloksilla A/A ja 0/0. Nyt kuitenkin löydöksenä oli molempien olkanivelten nivelrikkomuutokset (OA), sekä oikean kyynärnivelen lievää nivelrikkoa (OA). Lisäksi sivulöydöksenä lievä oikean polven lateraalisen fabellan / nuljuluun osteophytosis.

Että silleen. Agility jäi nyt tähän ja laji vaihtuu koiratanssiin ja / tai rally-tokoon. Ja asfalttilenkit koitetaan minimoida. Toisaalta liikutaan nytkin mielummin metsässä kuin pitkin asfalttia. Laitetaan myös vaihtoon nivelvalmisteet ja syödään tarvittaessa kipulääkkeitä.

Aika kökkö fiilis. Meno agilityssä alkoi olla rentoa ja helppoa, alettiin olla erittäin hyvä tiimi keskenämme. Onneksi Sade ei agin loppumisesta kärsi, sille tärkeämpää on, että sen kanssa edelleen jotain touhutaan. Yhdet koiratanssi treenit meillä onkin jo takana, ja olisitte nähneet, miten toinen nautti, kun namia heltisi paljon tiuhempaan kuin agissa!

Suurin sopeutuminen tilanteeseen taitaa olla mulla edessäni. Muistaa huomioida, ettei Saden nivelet ole kunnossa ja edessä on varmasti myös hankalampia päiviä. Malttaa jättää juoksulenkeiltä Sade kotiin. Unohtaa haaveet loppujen agisertien metsästyksestä.

Fiilikset on jopa aika ristiriitaiset. Toisaalta nyt mä sain mun tunteelleni selityksen - en ollut keksinyt sitä, että jokin on vinossa. Toisaalta suuri harmitus siitä, ettei mun pieni Sade olekkaan kunnossa. Jopa pientä pelkoa siitä, että muuttuuko rikko jossain vaiheessa paljon kivuliaammaksi ja joudutaanko mahdollisesti turvautumaan jatkuvaan lääkitykseen. Osaanko mä olla tarpeeksi herkällä korvalla antamassa kipulääkettä ettei toisen tarvitse kärsiä? Mitä kaikkea muuta mun pitäisikään taas osata ajatella ja huomioida..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti