5. tammikuuta 2017

Lähdettäisiinkö Viroon?

Joitain kuukausia sitten ystäväni kysyi, lähdettäisiinkö Viroon näyttelyihin. Loppu vuodelle ei ollut vielä kalenteroituna yhtään näyttelyä, joten reissu sopi oikein hyvin. Ystävältäni matkaan lähti avo narttu, minulta Bolt avo uroksiin, ja tarttuipa matkaan myös sisareni junnu narttu.

Reissu oli ”täsmäisku”, eli menimme lauantaina aamulautalla Tallinnaan, mistä ajeltiin sitten Rakvereen. Tarjolla oli kaikkien rotujen näyttely sekä lauantaille että sunnuntaille. Sunnuntaina näyttelyiden jälkeen ajeltiin kiireellä takaisin Tallinnaan ja iltalaivaan, ja Lahteen loppuyöksi, josta sitten aamulla kotiin.

Näyttelypaikalla tilat oli ahtaat, mutta yllättävän hyvin sinne lopulta kuitenkin sovittiin. Lauantaina kehän lattia oli kovin liukas, ja Bolt liukastui, mutta onneksi sen suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Ihan niihin tuloksiin, joita ilmoja tehdessämme mielemme hamusi, emme päässeet. Saaliiksi tuli 2 sertiä Demille ja 1 serti Boltille. Valitettavasti Luna jäi ilman sertejä. Lauantaina Luna sai SA:n, mutta paikalla ollut toinen junnunarttu nappasi valitettavasti sertin. Sunnuntain tuomaria emme miellyttäneet, joten serti jäi sitten kokonaan saamatta. Ihanan energinen ja iloinen tuo pieni neiti kuitenkin oli, vaikka olikin vieraiden matkassa reissussa.

Tässä Boltin arvostelu lauantailta:
Rakvere KR 15.10.2016, tuomarina Marina Ostrovskaya


Arvostealuna erittäin hyvä (EH).

Ja Boltin arvostelu sunnuntailta:
Rakvere KR 16.10.2016, tuomarina Gerard Cox


Arvisteluna erinomainen (ERI), SA, PU2, SERT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti