Sivut

28. syyskuuta 2014

Lainakoira Bolt (Match show, Lempäälä)

Oltiin lauantaina Lempäälässä hoffien mätsärissä. Bolt pääsi pentujen kehän lisäksi myös lainakoirana lapsi ja koira -kehään. Kehät meni vähän päällekkäin, mutta onneksi järjestäjät joustivat ja meidät hypättiin yli pentujen kehässä kunnes Bolt vapautui lapsi ja koira -kehästä.

Lapsi ja koira -kehässä meno olikin suhteellisen raadollista. Lapsi taisi olla kuusi ja ensin kaikki kiersivät kehää useamman kierroksen. Tämän jälkeen jokainen vei koiraa edestakaisin ja ympyrää ja taas mentiin koko porukalla kehää ympäri. Yksi käteltiin ulos ja taas kierrettiin. Toinen käteltiin ulos ja jälleen kierrettiin. Sitten alettiin palkita sijoittuneita ja jokaisen sijoituksen jälkeen kierrettiin taas kehää. Lapsi ja koira -kehän voittaja sai vielä kiertää yksinään kehää ennen kuin pääsi nauttimaan ykkössijoituksestaan.

Omaan makuuni tämä kehä oli hieman liian kauan kestävä. Ja saman näki myös lapsista ja koirista. Lopussa, kun omaa vuoroaan joutui odottelemaan istuttiin jo maassa :)

Mutta tosiaan. Bolt pääsi Ramin kanssa kehään ja hienosti Rami Boltin kanssa pärjäsikin. Vieressä oli paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta Rami onnistui saamaan Boltin huomion ja hetkittäin kehää kierrettiin oikein mallikkaasti. Onnistuipa Rami seisottamaankin Boltia, vaikka nämä kaksi nuorukaista olivat ensi kertaa tekemisissä keskenään :)

Lapsi ja koirakehässä toisiksi sijoittuivat Ramin isoveli Oskari ja Morris. Onnea! :)

Kyllä sai olla ylpeä pikku-Boltista, kun se niin hienosti kuunteli ja lähti Ramin mukaan kehään<3 Alla Tuija Hartuksen ottamia kuvia lapsi ja koira -kehästä.










Pentukehässä Bolt sai ensimmäisellä kierroksella punaisen ja punaisten kisassa käteltiin ulos, kun kehässä oli kymmenkunta koiraa jäljellä. Pitkä päivä, mutta hienosti jaksoi pentu tsempata ja keskittyä ja kehässä kävelykin oli kävelyä hyppimisen sijaan :) Pentujen sinisten 2. sijoittui Lotta-schape, Onnea Lotalle ja kotijoukoille!

P.S. Kävin samalla reissulla hankkimassa Sadelle agilityn kisakirjan sekä mittauttamassa Saden. Medeihin mentiin että heilahti, kasvuvaraakin jäi vielä useampi sentti ;)

25. syyskuuta 2014

Epikset, Nokia

Oltiin Perjantaina Nokialla epiksissä. Koko matka oli aikamoinen seikkailu ihan jo perillepääsemisen kannalta. Ei ehditty edes Nokialle, kun mun puhelimen navigaattori lopetti toimimisen. Enkä tietenkään ollut katsonut etukäteen minnepäin Nokiaa meidän pitäisi päätyä. Eihän siinä sitten auttanut kuin etsiskellä hetki ja lopulta mennä nöyränä lähimmälle huoltoasemalle kyselemään karttaa ja apuja. Huoltoaseman työntekijät eivät olleet ikinä kuulleetkaan määränpäästämme, mutta onneksi paikalle sattui mukava nais-ihminen, joka neivoi minut perille.

Joskaan ei päästy siltikään aivan mutkitta perille. Ohjeeksi sain, että viimeinen tie on pitkä, ajelen vain rauhassa niin kääntyy sitten kylttien opastamana vasemmalle. Minähän ajelin ja edestä paistoi aurinko, joka häikäisi sen verran hyvin ettei kylteistä saanut selkoa. 20 kilometrin jälkeen totesin ettei määränpäämme voi olla enään yhtään kauempana ja palattuani noin 10 km, löytyi oikea paikka.

Meidän piti ottaa yksi lähtö mölleissä ja yksi kisaavissa, mutta möllit olivat aloitelleet jo, kun pääsimme perille. Onni onnettomuudessa kisaavien rata oli tasoltaan aivan ihanteellinen meille, joten sitä oli ilo ottaa 2 lähtöä :)

Tässä tämä suuntaa antava ratapiirros. Luulen, että tästä saattaa jopa puuttua yksi hyppy ja tuo 8 putki näyttää silmään kovin hassulta, mutta putkelta persjätöllä me A:lle mentiin..


1. Startti meni hienosti. Sade kuunteli ja teki töitä. Viidentenä tai kuudentena esteenä oli keinu, josta otettiin lentokeinu. Kovasti jännitin radan lopulla olevaa puomia, että suostuuko menemään sitä enään lentokeinun jälkeen, sillä toukokuun epiksistä otti kammon sekä keinua että puomia kohtaan.. Eikä mitään, neiti viiletti puomia kuin mikäkin vanha tekijä :D

Tän radan ongelma tulikin sitten toiseksi viimeisen esteen jälkeen. Tältä hypyltä oli lähes suora linja seuraavalle hypylle ja mä olin sijoittunut putken suun eteen, mutta kas. Putkea rakastava koirani ampaisi putkeen ja tuloksena hylsy.

2. Startti heti putkeen, kun sattui niin ikävästi, että oltiin kisaavissa ainoa medi. Alku lähti hyvin ja keinulla muistettiin jopa jarruttaa. Hieman ohjasin huonosti 11:sta ja Sade pysähtyi enne hyppäämistä, mistä +5. Nyt tsemppasin 2 viimeistä estettä ja niistolla ohjasin viimeiselle, jolloin saatiin oikea este suoritettua :)

Ajoista tai etenemistä mulla ei ole mtn tietoa, kun missään ei niitä lukenut :/ Mututuntumalla treeneissä on menty kovempaa, mutta ei tämä ihan huonoimmasta päästä noin vauhdillisesti ollut.

Nämä epikset sattui olemaan osa 4 kilpailun cuppia, josta sitten eniten pisteitä kerännyt nappasi itselleen vielä cup-palkinnon. Ja jos voittaja ei sattunut olemaan paikalla siirtyi palkinto aina seuraavalle niin kauan, että joku oli paikalla. No arvatkaapas, kuka palkittiin vielä cup-voittajana vaikka tää oli meidän ainoa osakilpailu, mihin otettiin osaa :D

Alla vielä Saden palkinnos niin tästä osakilpailusta kuin koko cupistakin yhdisteltynä:

13. syyskuuta 2014

Vauva vieras

Meitä kävi eilen illalla ilahduttamassa 10 viikkoinen Masi. Mentiin H:n, Boltin ja Saden kanssa pikkuvierasta ulos vastaan, ettei sisällä sitten tarvitse omien osoittaa mieltä. Kumpikin kersoista osoitti mielenkiintoa Masia kohtaan ja menivät kiltisti tervehtimään pientö otusta. Boltkin oli olevinaan niin isoa poikaa, kun oli kooltaan huomattavasti isompi :D


Sade viihtyi tuttuun tyyliin mielummin rapsuteltavana kuin tekemässä tuttavuutta Masin kanssa. Ja pääsipähän neiti kertomaan äänekäästi myös sen, kenen mamma mä olen.. Mrr.. Ei siis mitään vakavaa, pientä mustasukkaisuutta vain ilmassa, kun Sade istui rapsuteltavanani ja Masi yritti tulla hakemaan oman osansa rapsutuksista.

Bolt ja Masi hakivat vuorotellen toisiaan leikkimään, joskin Masi säikähti aina, kun Bolt olisi lähtenyt leikkimään. Bolt oli äärimmäisen utelias pikku-Masia kohtaan eikä oikein ymmärtänyt, miksi toinen säikkyä Boltia. Bolt meni kyllä äärimmäisen nätisti tekemään tuttavuutta, mutta uusi paikka, uudet ihmiset ja koirat sekä myöhäinen kellonaika veivät veronsa Masista. Eli tämän illan aikana ei vielä nähty kunnon leikkejä, mutta aikaahan on :)

Tässä Bolt tekee tuttavuutta ja Masi yrittää karkuun:


 Kävi ne pojat kuitenkin yhdessä juomassa samasta kupista:





Vähän kyllä arveluttaa istua ton jätin vieressä:


Aivan mahtava pieni kaveri tuo Masi. Ja tulevaisuudessa siitä tulee suhteellisen saman kokoinen kuin mitä Boltistakin, joten tässä on meille tulevaisuuden juoksukaveri! :)

10. syyskuuta 2014

Bolt 6 kuukautta

Miten onkaan niin "hankalaa" avata tietokone vielä töiden jälkeen ja raapustaa kasaan se, mitä on ajatellut vielä töissä tekevänsä. Tuleepa nyt siis tämä Bolt 6 kk -päivitys 2 päivää myöhässä tämän mun kirjoituslaiskuuteni johdosta..

Aika on mennyt aivan mieletöntä vauhtia ja herra Bolt on kasvanut, vahvistunut, aiheuttanut harmaita hiuksia ja sydämentykytyksiä, oppinut mielettömästi uutta, viisastunut ja hurmannut kaikki. Sade ja Bolt alkavat olla lyömätön pari ja sielä missä toinen on on taatusti myös toinen.


H teki Boltille "synttärikakun", mutta koska nää oli vasta ½-vuotiset niin kakkukin tehtiin melko vaatimattomaksi. Boltin suurta herkkua on mm. banaani, joten banaanin puolikkaaseen tökättiin koiranherkkutikku pystyyn hoitamaan kynttilän virkaa. Ja ai että, se katosi parempiin suihin alta aika yksikön :) 



Seuraava rajapyykki taitaakin sitten olla 1-vuotis synttärit. Sitä odotellessa.. ;)

7. syyskuuta 2014

Koko viikko sosiaalistumista

Oltiin viime sunnuntaina Boltin kanssa Briardi yhdistyksen järjestämässä match showssa. Tarkoituksena oli saada positiivisia kokemuksia tilanteista, missä on paljon ihmisiä ja koiria ja joku tulee katsomaan hampaat yms. Tällä hetkellä kun lenkillä ei meinattaisi päästä eteenpäin ilman, että kaikki vastaantulijat moikattaisiin. Eli taka-ajatuksena oli myös ajatus siitä, että pystytään toimimaan, vaikka kaikkia ei moikata :)

Boltin kun nappasin autosta, meinasi se ensin pitää ääntä joka suuntaan ja säntäillä minne sattui. Pian se kuitenkin tajusi ettei säntäily ja haukku hyödytä mitään, joten tyytyi tulemaan nätisti mun kanssani. Ja yrittämään tuttavuuden tekemistä jokaisen haukun kanssa.

Paikalla oli muutama muukin schappe. Oli tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Yhteensä 4 pentua sekä yksi täysikasvuinen, mikä oli yllätäävän paljon match showhun. Lapset telmivät keskenään jo ennen kehään menoa ja kehän jälkeen lähdettiin ruskeavalkoisen Rosa-pennun kanssa vielä koirapuistoon juoksemaan.

Tiistaina mentiin sitten Tampereen alueella omatoimisesti toko treenaavien mukaan tekemään häiriötreeniä. Pääasiassa tarkoitus oli tehdä häiriötreeniä Saden kanssa, mutta Bolt lähti mukaan. Jotta Bolt olisi jaksanut odotella kiltisti mökissä käytiin ensin koirapuistossa riehumassa. Oltiin Saden kanssa piiiitkästä aikaa koirapuistossa ja oletin jo ennakkoon että se vain istuu mun jaloissa ja pörisee, jos joku tekee liian kanssa tuttavuutta. Mutta ja mitä. Siellä ne kumpikin juoksivat hännät pystyssä leikkimässä ja touhuamassa muiden koiruuksien kanssa :)

Mutta takaisin siihen tokoon. Tehtiin pääasiassa harjoituksia sen mukaan, mitä itse koin ajankohtaisiksi ja hyviksi. Joku oli tuonut hyppyesteen, joten päästiin ekaa kertaa treenaamaan sinä. Joo-o. Kyllähän Sade hyppää, mutta vaan jos mulla on käden liike mukana. Jos seison aivan paikallani ei myöskään koira lähde eteenpäin. Pitänee siis ottaa ens kerralla targetti mukaan, että on helpompi treenata hyppy kuntoon.

Sade tekee hienosti liikkeet, kun mulla on namia kädessä. Mutta auta armias, kun sitä namia ei olekkaan siinä nenän edessä. Koko koira unohtaa jopa sivulle tulon! No, mutta nyt keksittiin tähän lääke, minkä luulisi rupeavan tehoamaan, kun vaan saadaan paljon toistoja alle :) Pallohullulle koiralle sopinee paremmin palkaksi pallo. Tällä hetkellä siis pidän vielä sitä namua mukana, mutta palkka tuleekin pallona. Kun Sade oppii pallon olevan palkka, niin päästään ehkä siitä namista pois.

Tehtiin siihen sitten vielä ryhmämakuuta, mikä on yleensä Saden vahvuuksia. Tiistaina se ei kuitenkaan ollut niin varma kuin yleensä ja Sade lähtikin kerran liikkeelle. Heitti kyllä heti takaisin maihin, kun sinkosin vihaisen katseen, mutta oli ehtinyt siirtymään jo useamman askeleen. Ei muuta kuin koira takaisin paikoilleen ja uusiksi, milloin sitten mentiinkin jo mallikkaasti.



Pitipä sitä sitten tehdä muutama treeni Boltinkin kanssa. Ajattelin ettei kersa malta keskittyä, kun ympäriläl on vieraita koiria, mutta vielä mitä. Bolt teki mitä pyysin (vain varmoja liikkeitä) ja kiinnitti kaiken huomionsa muhun. On se vaan paljon etevämpi kuin uskallan edes toivoa :)

Käytiin loppuviikosta vielä torstaina ja perjantaina vähän koirapuistoilemassa ja autolta asti oli kummallakin semmoinen veto, että taisivat tykätä alkuviikon visiitistä koirapuistoon :) Tässä vielä muutama otos puistoilusta. Suurin osa kuvista oli pelkkiä epäselviä läikkiä, kun kukaan ei malttanut pysyä paikoillaan sen aikaa, että puhelin olisi ehtinyt tarkentaa ja napata kuvan.