Sivut

26. toukokuuta 2014

Luonnetesti

Käytiin Saden kanssa eilen luonnetestissä. Sain noin viikkoa ennen testiä selville, että testi olisi suotavampaa tehdä hieman varttuneemman koiran kanssa, mutta sille ei nyt tässä kohti enään mahtanut mitään..

Itseäni kiinnosti lähinnä se, miten Sade reagoi, jos joku oikein uhkaavasti lähestyy, sekä se kuinka nopeasti uhkaavasti lähestynyt päästetään rapsuttelemaan. Paljon saatiin mielenkiintoista tietoa, joten olen tyytyväinen, että kävimme :)

Tuomarin suomentelujen jälkeen minulle jäi testin osa-alueista seuraavanlainen kuva:

Ensimmäinen osa, toimintavarmuus, oli Sadelle haastava (-1, pieni). Tämä osio meni aivan toisin, kuin olisin Saden tuntien ennakoinut. Sade pelkäsi kelkkaa, mikä lähestyi rämisten kyydissään "joku". Oletin Saden tulevan suhteellisen pian tulevan katsomaan kelkkaa, mutta Sade olikin toista mieltä -tuota en tule katsomaan! Lopulta Sade tuli kuitenkin haistelemaan kelkan matkustajineen ja totesi ettei se ollutkaan aivan niin pelottava. Pimeässä huoneessa Sadella meni tovi löytää minut vaikka siellä pyörikin. Saden tyyli pimeässä huoneessa oli ehkä enemmän "ei löytynyt, joko mennään pois?". Tuomari jätti minut käsitykseen, että tämä osa-alue voi hyvin "parantua" koiran Saadessa ikää ja kokemusta sekä sitä kautta itsevarmuutta.

Toinen osa, terävyys, oli Saden vahvuuksia (+3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua). Saden ollessa seinään kytkettynä ja minun ollessani nurkan takana oli Sade kertonut haukullaan uhkaavalle lähestyjälle ettei kannattaisi lähestyä. Hyökkääjän ollessa noin puolen metrin päässä loppui Saden haukku ja tuomari totesi, ettei tarvinnut pelätä rapsuttaessa saavansa hampaista.

Kolmas osa, puolustushalu, meni samaan kastiin 2. osan kanssa (+3, kohtuullinen, hillitty). Sadelta löytyi halua puollustaa mua, vaikka hetkittäin hirvittikin niin, että tuntui turvallisemmalta haukkua hieman hyökkääjästä ohi. Sade kuitenkin tarkkaili tiiviisti hyökkääjää eikä ollut yhtään agressiivinen hyökkääjän ottaessa hupun pois päästään ja tullessa rapsuttelemaan.

Neljäs osa, taisteluhalu, mitattiin ymmärtääkseni hyvin pitkälti testin alussa, kun tarkoituksena oli saada Sade leikkimään ja kiskomaan lelua tuomarin kanssa (-1, pieni). Sade makoili maassa ja läähätti seuraten katseellaan tuomarin leikittämisyrityksiä. Lopulta tuomari otti esiin vinkuvan lelun, mikä yleensä laukaisee Saden leikkisyyden, mutta tällä kertaa tuloksena oli katselun jatkaminen :D noh, ei aina voi haluta leikkiä!

Viides osa, hermorakenne (+1, hieman rauhaton). Jos ymmärsin tuomarin suomennoksen arvosteluihin oikein, on tämäkin osa sellainen, mikä voi "kehittyä" koiran saadessa lisää elämänkokemusta. Tuomari totesi Saden olleen hieman rauhaton, mutta pystyneen hyvin keräämään aina itsensä ja selviytyvän stressaavista tilanteista.

Kuudes osa,  tempperamentti (+3, vilkas), jäi minulle hieman auki sen puolesta, että mitkä testin osista mittasivat tätä. Tuomari totesi vain Saden olevan vilkas, mutta nyt jäi minulle epäselväksi, että mitä tällä tarkoitetaan... Luonnetta tuolta tytöltä kyllä löytyy sekä arjessa tuota temperamenttia, että allekirjoitan kyllä tämän :)

Seitsemäs osa, kovuus (+1, hieman pehmeä), on minulle myös hieman epäselvä sen suhteen, mitä sillä tässä testissä tarkoitetaan. Muualla olen kyllä pistänyt merkille ettei Sade ole kovin kovapäinen tai muutoinkaan hankala koulutettava ja monesti olenkin ajatellut sen olevan pehmeä. Tämä on kyllä enemmän tämmöinen oma mutu ollut, mutta eivätköhän tuomarit osaa asiansa sen verran hyvin, että ovat tuolla suhteellisen lyhyellä tarkastelulla päätyneet Sadea kuvaavaan tulokseen.

Kahdeksas osa, luoksepäästävyys (+3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin). Tuomari koki Saden olevan hyväntahtoinen tilanteessa kuin tilanteessa, mistä olen erittäin tyytyväinen.

Laukaisupelottumuus testattiin laukauksin, mistä kahteen ensimmäiseen Sade reagoi katsomalla äänen suuntaan, mutta kolmanteen laukaukseen Sade ei juurikaan enään reagoinut, jolloin Sade todettiin laukauskokemattomaksi (++). Tämä tukee hyvin omia kokemuksiamme esimerkiksi uudelta vuodelta, jolloin Sade reagoi ensimmäisiin raketteihin katselemalla äänen suuntaan, mutta sen jälkeen räjähtelyt eivät enään aiheuta reagointia.

Pisteitä tuli 139 ja miinuspisteitä 25, jolloin tulos oli 114 pistettä. Voin kyllä olla tyytyväinen Sadeen<3

18. toukokuuta 2014

Hakuilua

Käytiin tänään testaamassa hakua kummankin koiruuden voimin. Saden kanssa on tehty aiemmin metsälenkillä piiloon menemisiä H:n kanssa, mutta ei mitään sen ihmeellisempiä ja Boltin kanssa ei ole ehditty tekemään vielä sitäkään. Odotin siis ennalta, että meidän osalta treeni tulee koostumaan nakkiringistä ja Saden kanssa ehkä kokeiltaisiin hakua.

Saden kanssa otettiinkin kierros nakkirinkiä, sillä se ei luonteensa mukaisesti hytkynyt heti tervehtimään kaikkia uusia ihmisiä jaa tyytyi seisoskelemaan ja heiluttamaan häntäänsä. Ensimmäisen nakkirinkikierroksen jälkeen muut kuitenkin totesivat, että niin reippaasti Sade tuli namia hakemaan, että eiköhän lähdetä suoraan vaan laittamaan "äijää" piiloon.

Sade pääsi tekemään kolme hakua, kaikki suhteellisen lähelle, mutta osoitti olevansa kärryillä siitä, mitä siltä haluttiin. Äijän löytäessään Sade istui viereen ja otti namin, minkä jälkeen se jo katseli tyylillä "mitäs sitten tehdään" vaikka maalimies tarjosia seuraavaa namia. Eipä ole ahmatti tuo meidän neiti :D maalimiehen kanssa sitten palailtiin keskilinjalle, mikä Saden mielestä oli hieman erikoista minun seuratessa hihnan perässä ja maalimiehen tarjoillessa namia. Tuntui tuo ajattelevan, että liian helposti sai namia ;)

Boltin kanssa porukka tuumasi ettei mitään nakkirinkiä edes oteta, se kun olisi tunkenut itsensä kenen tahansa syliin. Siitä sitten äijää taas piiloon niin, että Bolt sai katsella maalimiehen menoa muutaman metrin päähän piiloon ja ei kun etsimään. Boltia tuntui kepit ja muut metsän ihmeellisyydet kiinnostavan enemmän kuin etsiminen aina siihen asti, kun näkyviin tuli äijä. Bolt suorastaan pomppasi jokaisen maalimiehen syliin häntä heiluen syömään kaiken namin, mitä vain oli tarjolla :D

Lopussa otettiin vielä kaikki koiruudet metsään tutustumaan toisiinsa ja Saden sekä Boltin reagoinnit olivat juuri sitä, mitä voikin olettaa. Bolt leikkisi kaikkien kanssa ja Sade piti kipakkana tyttönä muut koirat poissa hännän altaan :p

Eiköhän oteta tämä ens la uudestaan!

17. toukokuuta 2014

Ekat agiepikset

Käytiin tänään meidän ekat agiepikset Ylöjärvellä. Startteja tuli kolmessa eri sarjassa yhteensä kolme. Viimeisen startin olisi melkein voinut jättää ottamatta..

Ensimmäinen luokka oli supermöllit, missä radalla oli vain putkia sekä hyppyesteitä. Meille rimat nostettiin 40 cm. Tässä luokassa olivat sekaisin niin minit, medit kuin maksitkin, sillä järjestäjien tarkoitus oli ollut, että rimoja ei olisi ollut - mutta kuinkas siinä sitten kävikään :D

Radan pituus oli 98 metriä ja tavoiteaika 49 s. Sadessa oli suunnattoman hyvä vire päällä ja halu tehdä töitä, minkä tuloksena aikamme oli 26,81 s. (av -22,19) JA mikä hienompaa tehtiin 0:lla rata!!


Toinen luokka oli sitten luonnollisesti möllit ja radalta löytyi tällä kertaa putkien ja hyppyjen lisäksi myös puomi ja pituus. Pituutta itse radalla oli 127 metriä ja tavoiteaikana 63 s., rimat medeillä oli vain 30 cm.

Saden hyvä vire jatkui tälläkin radalla, vaikka omaa vuoroa joutuikin hyvän tovin odottelemaan ja vieläpä mökissä (=kevythäkissä) Bolttiaisen kanssa. Saimme rata-ajaksi 40,09 s. (av -22,91) ja jälleen 0:lla radan! Jee, mulla on taitava koira!! :) Ja tämä tulos riitti tänään kolmanteen sijaan ;)

Jos tälle radalle pitäisi sanoa jotain korjattavaa ottaisin tuon ohjauksen esteeltä 14 esteelle 15 uudestaan mietintään. Vähän meinasi Sade mennä hämilleen mun ohjauksestani, mikä oli tarkoitettu takaaleikkaukseksi, mutta taisi olla lopulta jotain aivan muuta :D Oikeastaan esteille 15 ja 16 olisi tarvittu kaiken kaikkiaan selkeämpi ohjaus, sillä kompurointini esteellä 15 aiheutti sen, etten ehtinyt valssaamaan esteiden 15 ja 16 välissä vaan juoksin loppu suoran lopulta esteiden vasemmalta puolelta, vaikka olisin rataan tutustuessa suunnitellut meneväni 2 viimeistä estettä oikealta puolelta.


Ennen kolmatta luokkaa, kisaavia, joutui jälleen odottelemaan suhteellisen pitkään ja sen kyllä näki Sadesta. Toisaalta taustalla painoivat varmasti jo kaksi edellistä suoritusta sekä koko "kisatilanne", kun ympärillä hyöri paljon vieraita koiria ihmisineen..

No, joka tapauksessa ja lähdössä oli aavisteltavissa, ettei radalla olisi yhtä innokas ja kaikkensa antava koira. Lähtökäskyä odotellessaan neiti rapsutteli muina naisina vaan korvaansa, mitä se ei yleensä tee ennen omaa suoritusvuoroaan. Normaalimpi tila on kiltisti istuva koira, joka ylläpitää herkeämätöntä katsekontaktia saadakseen lähtöluvan.

Radalle kuitenkin lähdettiin ja muutama ensimmäinen este suoritettiinkin hyvin mallikkaasti. Ensimmäinen haaste tuli kepeissä, Sade oli kuin ei olisi ikinä ennen niitä pujoitellut ja meinasi joka välistä oikaista, mutta saatiin lopulta kuitenkin käsiavulla pujoiteltua kepit jopa "oikein". Seuraava haaste tuli esteeltä 12 ohjattaessa esteelle 13, kun tein valssin liian myöhässä ja Sade ratkaisi jo tilanteen syöksymällä putkeen - HYL. Ei siinä sitten muuta kuin uudestaan esteelle 13 ja rataa jatkamaan, kunnes tuli vastaan keinu, mistä tulikin sitten vauhtikeinu (seuraavaa keinun tekoa odotellessa..).

Niin, eihän siinä radassa sitten ollut muuta haastavaa ;D tarpeeksi kuitenkin, että saatiin hylsy ja näytettiin parhaat puolemme :D


Tässä vielä Saden palkinnot :D Summa summaarum; hyvä treeni niin Sadelle kuin omalle ohjeemisellenikin!

13. toukokuuta 2014

Schapetreffit ja agilityä

Oltiin viime viikolla schapetreffeillä, missä karvakuonoja oli lopulta yhteensä 9. Koko karvajengi oli suhteellisen nuorta, sillä vanhin taisi olla noin 3½ vuotias ja nuorin oli meidän 8½ viikkoinen Bolt.

Sade oli tapansa mukaan erittäin hitaasti lämpiävä eikä 2½ tuntia riittänyt lämmittämään sitä niin paljoa, että olisi lähtenyt leikkimään muiden kanssa. Sade siis istuskeli lähinnä vain mun jaloissani ja katseli muiden touhuja ja ilmoitti, jos joku yritti liian innokkaasti tehdä tuttavuutta sen kanssa.

Bolt puolestaan kulki häntä terhakkaasti pystyssä ja haastoi muutaman isomman pennun leikkimään kanssaan. Ja aina, jos kaveri lopetti painimisen meni Bolt pylly pystyssä hyppimään kaverin eteen ja rupesipa tuo jo komentamaankin yhtä viisikuista pentua :D

Voitte vain arvata, kuinka hiljainen tärskyjen jälkeinen automatka oli! Ihanan reippaasti kyllä Bolt oli koko ajan ja olisipa tuo varmaan kävellyt vielä autollekin itse. Polku laavulta autolle oli kuitenkin sen verran juurakkoinen, että päätin ottaa pennun syliin - olihan se kuitenkin juossut isompiensa kanssa jo 2½ tuntia, joten ylimääräiset hyppimiset juurien yli voitiin tällä kertaa mielestäni jättää väliin :)





Käytiinpä Lahden vierailun lomalla moikkaamassa Boltin siskoa Herttuatarta ja aivan vaikutti siltä, kuin pennut olisivat muistaneet toisensa ;) Heti saatiin aikaan painileikit ja eksyivätpä lapsoset vielä maitobaariltakin imemään viimeisiä maitoja.



Saden viikon kohokohta on maanantai-illat, jolloin meillä on agitreenit. Vaikka Bolt pääseekin vielä mukaan, joutuu se viettämään aikansa mökissä kun Sade puolestaan pääsee juoksemaan esteitä. Ja jos Sadelta kysyttäisiin se juoksisi koko tunnin esteitä ilman, että muut koirat pääsisivät välissä suorittamaan omia vuorojaan :D



Tällä treenikerralla vuorossa oli hiukan vauhdikkaampia ratapätkiä sekä rengas. Ollaan tehty rengasta viimeksi viime syksynä, joten piti hieman palautella neidille mieliin rengasta, sillä ensimmäinen hyppy meni yllättäen välistä.. Muutaman rangashypäytyksen jälkeen Sade pääsi taas kiinni juonesta ja suorittikin loppu treenien ajan renkaan hyvin mallikkaasti :)

Sade etenee radalla ihan mukavasti, mutta saadakseni siihen lisää vauhtia en voi aina valita itselleni sitä lyhyintä reittiä. Kovasti kaipaa neiti sitä mun liikettäni vaikka nauttiikin suunnattomasti esteiden suorittamisesta. Jos mä vaan lähettelen Sadea esteille liikkumatta itse rivakasti, suorittaa nappula kyllä esteet, mutta katselee samalla maisemia ja nautiskelee :D Jos taas mä todella juoksen vierellä ja kiritän, niin vauhtia löytyy kuin eri koirasta konsanaan. Että se siitä lyhyemmistä reiteistä sitten.. Meni muuten 1½ vuotta, ennen kuin kukaan tätä mulle kertoi saati, että olisin itse tämän hoksannut :D

Vuoden vaihteessa siirryttiin tekemään täyspitkiä keppejä ilman ohjureita ja nyt muutama viikko sitten jätettiin välipalkkakin pois, jonka jälkeen vauhti kepeilläkin lisääntyi. Eilisen treeneissä kepit sitten osuivat vauhtipätkän loppuun, milloin Sadella meinasi olla niin paljon vauhtia, ettei ennättänytkään kääntyä oikeisiin väleihin vaan yritti vetää jokatoisella välillä pujotteluksi. Eipä ole tämmöistä ongelmaa tullut ennen meillä vastaan. Toisella yrittämällä Sade meinasi varastaa jokaisen kepin jälkeen suoraan edessä odottavalle hypylle, minkä voisi siis olettaa toimivan parempana palkkana kepeille kuin namin tai pallon.


6. toukokuuta 2014

Pennun barf maisteluita

Koska Sade syö raakaa, on mielestäni luonnollista, että myös Bolt tulee tulevaisuudessa siirtymään raa'alle ruoalle. Ensimmäisen vuoden aion kuitenkin syöttää pennulle noin puolet nappuloita ja puolet raakaa, sillä vaikka pyrin tarjoamaan monipuolisesti eri lihoja en uskalla ottaa sitä riskiä, että kasvavalle pennulle syntyisi puutostiloja.

Tämän 1½ viikon aikana, jonka pentu on meillä ollut olemme ehtineet maistelemaan jo monenlaisia makuja. Pennun ruokakulhoon on mennyt päivittäin sitä, mikä Saden "ruokalistalla" milloinkin on vuorossa. Sade on edelleen huono syömään, vaikkakin parempi kuin pelkkiä nappuloita rouskutellessaan, joten on suorastaan ihana katsella, miten Bolt syö innolla kaiken, mitä kulhoon annetaan :)

Tähän mennessä maisteluun ovat päätyneet broilerin siivestä leikellyt kanan palaset ja meilkein kokonainen siipi, kun Bolt oli astetta nopeampi kuin Sade ;) maksa, lohi, kasvismössöt, kuivatut naudan keuhkot sekä kanan sydämet, sikanautajauheliha, lammas, naudan vatsa, sisäelinseos sekä poro, jota syljeskeltiin hyvä tovi ennen kuin se voitiin syödä :D

Maisteltavaksi ovat Boltin toimesta päässeet myös sanomalehdet, kädet, kengät, pesupallo, ulkona surraavat pörriäiset sekä moni muu ei niin syötäväksi tarkoitettu asia ;)

Aurinkoista tiistaita!

4. toukokuuta 2014

Tampere KV, 4.5.2014

Tänään oli vuorossa Tampereen KV näyttely, jossa Sade esiintyi paljon energisempänä kuin viikko sitten Lahdessa. Arvostelut jatkoivat samaa linjaa, kuin aiemmatkin, mutta tällä kertaa jalkojen pituudesta ei sanottu mitään vaan Sade arvosteltiin keskikokoiseksi yksilöksi!! :D

Hakiessani arvostelun luin sen läpi ymmärtäen sanan sieltä ja toisen täältä. Hämmentyneenä luin lapun uudelleen ihmetellen ettei englantini pitäisi kuitenkaan olla niin näin huono. Uudella lukukerralla tajusin tekstin olevan kirjoitettu saksaksi. Eihän siinä sitten muuta kuin käännöspalvelun kautta kotimatkalle.

Alla vielä Saden arvostelut suomennettuna:

Tampere KV 4.5.2014, tuomarina Kliebenstein Horst
"Keskikokoinen. Korrekti karvanlaatu. Erittäin kaunis nartun pää. Rotutyypillinen ylälinja. Hyvä rinnan syvyys. Takaraajat liikkeessä korrektit. Eturaajat hieman löysät liikkeessä."
Luokkana AVO ja arvosteluna erinomainen (ERI), lopulta AVK 2.

3. toukokuuta 2014

Pentutreffailua ja näyttelyyn valmistautumista

Käytiin eilen illalla juoksuttamassa lapsia vapaana ja Sade päätti laittaa turkkinsa samalla sunnuntaita varten näyttelykuntoon ;D Ja Bolt puolestaan löysi löysi juuri sopivan kokoisen kepin, mitä esitteli ylpeänä Sadelle.



Lauantain kunniaksi vierailimme Mustin ja Mirrin pentutreffeillä. Aitauksessa telmi parhaimmillaan 12 pentua. Ensimmäiset 15-20 minuuttia Boltilla meni ihmetellessä muiden menoa ja tekeytyessä mahdollisimman pieneksi aitaa vasten. Treffien loppuvaiheessa nousi häntä terhakasti esiin ja Bolt lähti kuljeksimaan pitkin aitasta ja haistelemaan muita pentuja. Pitänee ottaa treffailut pian uudestaan! :)





 Sovittiinpa ensi viikolle myös treffit Boltin emän kanssa. Saa nähdä, mitä pentu tuumaa jälleen näkemisestä :)

Mukavaa lauantai-iltaa!

2. toukokuuta 2014

Lahti KV, 27.4.2014

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai miten sitä nyt sanotaankaan :) Olin siis Saden kanssa Lahti KV:ssä, ensimmäiset näyttelyt avoimessa. Aiemmin ollaan oltu kahdet näyttelyt junioreissa.

Mitähän niistä näyttelyistä nyt sitten sanoisi, sillä kovin paljoa ei käteen jäänyt. Omat huomioni oli, että Sade liikkui hieman laiskasti kehässä (taisi väsähtää oman vuoron odotteluun?).

Tuomari arvosteli Sade EH, ja kilpailuluokassa jäätiin ilman sijoitusta. Alla vielä tuomarin kommentit sekä kahden aikaisemman näyttelyn palautteet. Jos joku osaa näihin jotain sanoa, niin olisi kiva :) Kannattaako tuon typykän kanssa käydä näyttelyissä vai keskitymmekö vain harrastamaan? Tampereen KV:hen ollaan vielä ilmoittauduttu, mutta noin jatkoa ajatellen..

Lahti KV 27.4.2014, tuomarina Nadija Timmermans-Kadenko
"Elegant female. Little bit low in legs. Good lenght in body and elegant bone. Correct head with thin ears and correct bite. Good topline. Correct angulations in front, behind high heels. Movement not in balance, narrow behind. Good coat structure."
Luokkana AVO ja arvosteluna erittäin hyvä (EH), ei sijoittunut.

Tampere KV 4.5.2013, tuomarina Kumpumäki Veli-Pekka
"Iloinen, nuori narttu. Lanneosaltaan hieman pitkä, jolla erittäin kaunis ilmeinen pää. Vahva, täyteläinen kuono. Hyvät silmät, sopiva luusto. Hyvä ylälinja, häntä. Hyvä turkki tulossa. Hyvät liikkeet ja olemus."
Luokkana JUN ja arvosteluna erinomainen (ERI), lopulta JUK 1.

Lahti KV 28.4.2013, tuomarina Rony Doedjns
"Bitch of good type & size, needs to get better length of neck but has lovely head with typical nuggle. Nice eye & picmentation, typical topline, correct front & near angulation, nice coat quality. Needs to improve move, very well presented."
Luokkana JUN ja arvosteluna erittäin hyvä (EH),  lopulta JUK 3.

1. toukokuuta 2014

Vappu


Vappuaattona H tuli kotiin suurtakin suuremman kukkapuskan kanssa, ja siitä pääsi alkamaan meidän vappu. Aattona tupa täyttyi ystävistä ja uusista tuttavuuksista ja rapsuttajia kummallekin karvakorvalle riitti. Lapsoset ottivatkin huomiosta kaiken irti ja kulkivat rapsuteltavina ja ihasteltavina. Joskus puolen yön tienoilla, kun volumet meinasi nousta ja koiruuksia selvästi jo väsytti, painuivat ne nätisti omille sängyilleen viereiseen huoneeseen nukkumaan. Joskus aamuyöstä, kun väki väheni ja päästiin H:n kanssa nukkumaan riitti koiruuksillakin vielä hetkeksi unta. Pikku herra kuitenkin nousi jo kahdeksalta vaatimaan huomiota ja haluamaan ulos, mutta onneksi uni jatkui taas yhdeksän aikaan :)

Vappuna päätettiin käydä pyörähtämässä vapputorilla ja niinpä Bolt pääsi elämänsä ensimmäiselle bussimatkalle. Sade on vanha tekijä ja nuokkui nautiskellen koko matkan, mistä mallia ottaen Boltkin nukkui rauhassa. Keskustassa kumpikin turri pääsi vapaamatkustajiksi syliin, ettei kotiin palatessa löytyisi tassuista lasisia yllätyksiä. Ja toisaalta Sadekin on sen verran matala, että olisi tullut helposti tallotuksi väenpaljoudessa Boltista puhumattakaan.

Tässä muutama kuva vapputorille valmistautujista:



Illalla lähdettiin vielä purkamaan akkuja ja keräilemään hyvää sekä pitkää yöunta lenkin avulla. Ensimmäistä kertaa Sade innostui leikkimään Boltin kanssa, joten etsiydyimme paikkaan, missä lapset saattoi päästää irti juoksemaan. Ja voi sitä iloa, kun nurmella juostiin peräkanaa, hypittiin ja pompittiin sekä kisailtiin :) Bolt oli onnesta soikeana, kun Sade huomasi sen ensimmäisen kerran muutenkin kuin vain komentaakseen.

Rallien jälkeen tuumasimme H:n kanssa, että Bolt taitaa tulla loppumatkan sylissä, ettei pieni väsy liikaa. Vähän meinaa nimittäin Boltista puskea esiin sisu tyylillä "toikin jaksaa niin kyllä mäkin jaksan". Eipä Bolt kuitenkaan ollut kyydistä aivan samaa mieltä ja aloittikin ensimmäisen askeleen jälkeen hurjan ruikuttamisen ja rimpuilun päästäkseen takaisin juoksemaan, sillä "eihän isot pojat kulje sylissä" :D






Kotona odotti lämmin sauna ja Sade-saunakoira oli heti saunan ovella odottamassa lauteille pääsyä. Pitihän pennunkin tulla katsomaan, mikä se paljon puhuttu sauna on ja niinpä Bolt löysi myös tiensä lauteille vierailemaan. Pikkuisen heitettiin vettä kiukaalle ja pentu veti luimuun äänen kuullessaan, mutta muutoin oli kyllä reipas saunoja. Muutaman minuutin jälkeen koirat passitettiin kylpyhuoneeseen jäähylle, missä ne torkkuivat tyytyväisinä.

Taisi olla Boltille sen verran kaikkea uutta ja ihmeellistä vapussa, ettei tästä enään nousta touhuamaan ennen aamuyötä: