Sivut

29. heinäkuuta 2013

Suomenlinna

 Eilinen päivä meni Suomenlinnassa. Ihan äkkiä ei tule mieleen, miten eilisen olisi voinut viettää paremmin; ihania ihmisiä, pilvetön taivas ja kuumottava aurinko sekä koiruudet. Pitkä pätkä istuttiinkin meren ääressä nauttien auringosta, koirien juoksennellessa siinä vieressä.

Yhdellä jos toisellakin meinasi nahka punoittaa illalla melko mukavasti ja ainakaan omalla koiruudella ei ollut illalla enään virtaa pitkää metsälenkkiä varten. Päädyttiinkin lähes samalla porukalla syömään vielä ulos. Tai no, tilattiin tuohon meidän asuinalueen pihaan pitsat :D

Ilta päättyi mukavasti katsoen lauantaisen kauhuleffan jatko-osa, joka oli muuten elämäni huonoin: Grave Encourter 2. Itse en muutoinkaan noita kauhuleffoja katso, mutta nyt ryhmäpaineen alla tuli tuo katsottua. Toki siinä oli niitä pelottelukohtia, mutta juonta ei ollut nimeksikään. Enkä edes tainnut olla ainoa, joka piti kyseistä elokuvaa melko kehnona..
Vieressä naapurusten kaverikuva Suomenlinnasta :)

26. heinäkuuta 2013

2 viikkoa barffausta

Kohta kaksi viikkoa täynnä raakaruokailua eli barffausta schappe-neidillä. Alku lähti liikkeelle hyvin kangerrellen, ehdin lähes jo luopua toivosta, että päästäisiin eroon nappuloista. Nyt näkyy kuitenkin jo valoa tunnelin päässä :) Tällä hetkellä neidin ruokavalio on toki vielä turhan rajoittunut, monipuolisuutta pitää saada lisää, mutta se tulee ajan kanssa. Aamu ja iltapalat koostuvat sika-nautajauhelihasta ja pilkotuista broilerin siivistä. Jompaan kumpaan ateriaan sitten lisäillään kananmunan murskattuja kuoria sekä hieman kasviksia.
Tavoitteena on, että joskus hamassa tulevaisuudessa toinen aterioista koostuisi lihaisiata luista ja toinen lihasta ja kasviksista. Siihen on kyllä vielä pitkä matka :D
Viikon vaihteessa meinasi olla hieman takapakkia ruokailujen suhteen, sillä erehdyin antamaan broilerin siipiä hieman turhan kohmeisina. Neiti "hotkaisi" ne ja kas kummaa, tulivat sitten saman tien ylös. Meinasi tämän tapahtuman jälkeen olla muutama päivä taas hankalaa tuo broiskun syöminen, mutta tänään meni taas ruoat alas mukavasti.

Tässä muodossa kun voisi ton broilerin antaa, niin oltaisiin jo pitkällä :)