29. lokakuuta 2018

Mh-luonnekuvaus

Käytiin Dieselin kanssa viikonloppuna Heinolan perämetsissä MH-luonnekuvauksessa. Diesel suoritti koko luonnekuvauksen positiivisella asenteella ja hyvin itsensä näköisesti. Yllätyksiä ei oikeastaan tullut juuri suuntaan eikä toiseen, vahvisti vain omaa käsitystäni siitä, millainen Diesel on.

Kuvaajina toimivat Heidi Kaatiala ja Anna Aaltonen. Alla hieman eriteltynä eri osioita, Dieselin käyttäytymistä sekä saatuja ”arvosanoja”.

Ensimmäisenä osiona oli Kontakti, suluissa Dieselin arvosanan perässä on Kennelliiton MH-työryhmän laatiman MH-luonnekuvauksen rotuprofiilin mukainen schapejen arvosana. Schapejen arvosanan selitys on suluissa Dieselin saaman arvosanan selityksen alapuolella. Schapejen arvosanat mukana, jotta pääsee helposti suorittamaan pientä vertailua.

Kävelimme Dieselin kanssa reippaasti yleisön ympäri ja tuomarin luokse. Yleisöä kohtaan Diesel ei osoittanut mielenkiintoa, kuvaajaan Diesel otti kontaktia. Yllättävän hyvin Diesel lähti kuvaajan mukaan, olisin kuvitellut, että olisi voinut enemmän katsella peräänsä, kun mä jäin seisomaan paikoilleni. Ei se kuvaaja kyllä Dieseliä sen enempää kiinnostanut. Seisoi myös kiltisti käsiteltävänä, kun kuvaaja koplasi läpi, mutta ei innostunut hommasta sen enempää.

1a KONTAKTI Tervehtiminen 4 (4)
     Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b KONTAKTI Yhteistyö 3 (4)
     Lähtee mukaan, mutta ei kiinnostunut testinjohtajasta
     (Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu testinjohtajasta)
1c KONTAKTI Käsittely 3 (4)
     Hyväksyy käsittelyn
     (Hyväksyy ja vastaa kontaktilla)

Seuraavaksi ruvettiin leikkimään testinjärjestäjän lelulla. Epämääräinen letkunpätkä, mikä ei leluna houkuttele kyllä varmasti ketään. Lelua vedettiin pari kertaa maata pitkin, minkä jälkeen heitin lelun kuvaajalle. Kuvaaja heitti lelun takaisin minulle, minä kuvaajalle ja kuvaaja sitten maahan. Diesel juoksi kyllä lelun perässä ja säntäsi lelulle sen lentäessä maahan, mutta pientä haistelua enempää lelu ei sitten kuitenkaan houkutellut. Sama toistettiin ja Diesel toisti saman käyttäytymisen. Lopuksi kuvaaja otti lelun ja heilutteli sitä koittaen saada Dieselin leikkimään. Diesel vain katseli, että siinähän heilut. Diesel leikkii kyllä mielellään vetoleikkejä, mutta leikit tapahtuu mun kanssani tai edes omalla lelulla leikittäjän ollessa innostavampi. Nyt kun leikittäminen tapahtui pelkällä liikkeelle ja vieraan ihmisen toimesta, ei homma innostanut.

2a LEIKKI-1 Leikkihalu 3 (4 tai 3)
     Aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii
     (Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti)
2b LEIKKI-1 Tarttuminen 2 (3)
     Ei tartu, nuuskii esinettä
     (Tarttuu viiveellä tai etuhampailla)
2c LEIKKI-1 Puruote ja taisteluhalu 1 (3)
     Ei tartu
     (Tarttuu, vetää vastaan mutta päästää ja tarttuu uudestaan. Vaihtoehto: näykkii)

Seuraavaksi siirryttiin vieheelle testaamaan takaa-ajoa. Siirryimme Dieselin kanssa lähemmäs viehettä, jolloin viehe lähti liikkeelle ja luvan saatuani päästin Dieselin pannasta irti. Diesel juoksi laiskasti ensimmäisen takaa-ajon, ja pysähtyi lelun pysähdyttyä. Viehe ei houkutellut niin paljoa, että Diesel olisi sitä käynyt katsomassa. Toiseen takaa-ajoon Diesel lähti reippaammin, mutta pysähtyi taas heti, kun vieheeltä loppui vauhti eikä käynyt viehettä katsomassa. Lopussa kun käytiin yhdessä viehe katsomassa, niin kurkkasi sen, mutta ei kiinnostunut sen enempää.

Myöskään treenihallilla kuollut lelu ei houkuttele Dieseliä. Heittäessäni lelun juoksee kyllä perään, mutta jos ei ole oikein kierroksilla, ei välttämättä käy lelua nostamassa ja jättää homman kesken jo ennen lelua. Tämä käyttäytyminen vieheellä oli hyvin vastaavaa, miten Diesel käyttäytyy muuallakin.

3a TAKAA-AJO 1.kerta 2 (3)
     Aloittaa, mutta keskeyttää
     (Aloittaa tai juoksee hitaasti, voi lisätä vauhtia. Seuraa koko matkan)
3b TARTTUMINEN 1.kerta 1 (2)
     Ei kiinnostu saaliista
     (Ei tartu, nuuskii saalista)
3cTAKAA-AJO 2. kerta 2 (3)
     Aloittaa, mutta keskeyttää
     (Aloittaa tai juoksee hiaasti, voi lisätä vauhtia. Seuraa koko matkan)
3d TARTTUMINEN 2.kerta 1 (2)
     Ei kiinnostu saaliista
     (Ei tartu, nuuskii saalista)


Aktiviteettitason mittaaminen oli se osio, jota jännitin ehkä eniten etukäteen. Dieselin vahvuus ei ole jäädä käskyttä, vaan se kaipaisi kovasti tekemistä, kun tekemään on lähdetty. Mun tehtävänäni oli siis seistä 3 minuuttia täysin passiivisena tuijotellen kaukaisuuteen. Tässä tarkkailtiin sitä, mitä Diesel touhuaa mun ollessa passiivinen. Nyt Diesel piehtaroi hieman lumessa, kuunteli lintuja ja hömpötteli omiaan. Muutamaa sekuntia ennen 3 minuutin ajan päättymistä Diesel istahti mun eteeni ja testasi saisiko se komentamalla muhun liikettä.

4 AKTIVITEETTITASO 3 (3)
     Tarkkailevainen ja pääasiallisesti rauhallinen. Yksittäisiä aktiviteetteja.

Etäleikissä seisoimme Dieselin kanssa merkityssä paikassa ja melko kaukana meistä rupesi heilumaan hahmo. Diesel vilkasi hahmoa, mutta ei kyllä jäänyt sen enempää hahmoa katselemaan. Hetken heiluttuaan hahmo meni piiloon ja mä päästin Dieselin pannasta irti. Diesel meni muutaman askeleen eteenpäin, mutta jäi haistelemaan omiaan. Kun hahmo rupesi huutelemaan Dieseliä leikkimään, Diesel jäi kuuntelemaan, mutta seisoskeli vain paikallaan. Diesel jatkoi paikoillaan seisoskelua ja hahmon katselua, kun hahmo tuli piilostaan esiin ja jatkoi leikkiin kutsumista. Olisin ihmetellyt, jos Diesel olisi lähtenyt niin kauas katsomaan hahmoa, eli tässäkin Diesel käyttäytyi hyvin sen mukaisesti, miten sen oletin käyttäytyvän.

5a ETÄLEIKKI Kiinnostus 2 (3)
     Ei kiinnostu avustajasta
     (Kiinnostunut, seuraa avustajaa ilman taukoja.)
5b ETÄLEIKKIUhka/agressio 1 (1)
     Ei osoita uhkauselkeitä.
5c ETÄLEIKKIUteliaisuus 1 (2)
     Ei saavu avustajan luo.
     (Saapuu avustajan luo, kun hän on aktiivinen ”linjalla”.)
5d ETÄLEIKKILeikkihalu 1 (3)
     Ei osoita kiinnostusta.
     (Leikkii, voi tarttua varovaisesti, ei vedä.)
5e ETÄLEIKKIYhteistyö 1 (3)
     Ei osoita kiinnostusta.
     (On aktiivinen aktiivisen avustajan kanssa.)

Seuraavana vuorossa oli yllätys. Tai pelotteluahan tämä enemmin oli. Kävelimme Dieselin kanssa keskellä tietä melko lyhyellä hihnalla, ja noin  puolenmetrin päässä meistä repästiin haalari maasta ylös. Diesel hypähti askeleen taaksepäin, katse kokoajan haalariin suunnattuna. Samalla päästin Dieselin hihnasta irti, ja Diesel kiersi haalarin sivulle, noin metrin päähän siitä, tuijotteli haalaria hetken ja kävi nuuhkaisemassa todeten sen vaarattomaksi. Tässä kohtaa testinkuvaajat jäivät arpomaan kävikö Diesel nuuhkaisemassa haalaria vaiko ei, joten mä menin vielä puolimatkaan haalaria sekä haalarin eteen ja lopulta kutsuin Dieseliä. Diesel kävi puunjuuressa kusella, ja hömpötteli omiaan, sillä sehän oli jo todennut haalarin vaarattomaksi. Kyllä se toki sitten mun luokseni tuli, kun kutsuin. Jälkikäteen kuvaajat sitten sanoivat, että kyllä se kävi itse haalaria haistamassa.

Seuraavaksi testattiin jäikö Dieselille pelkotiloja säikäyttämisestä. Käveltiin siis haalarin vierestä, käytiin kääntymässä muutama metri sen takana ja käveltiin takaisin toiselta puolelta haalaria. Sama toistettiin vielä uudestaan. Kummallakaan kerralla Diesel ei reagoinut haalariin mitenkään, kulki vain häntä tötteröllä. On mulla hieno mies <3

6a YLLÄTYS Pelko 3 (3)
     Tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan
6b YLLÄTYS Puolustus/agressio 1 (1 tai 2)
     Ei osoita uhkauselkeitä
     (Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä)
6c YLLÄTYS Uteliaisuus 5 (3 tai 4)
     Menee haalarin luo ilman apua
     (Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo vieressä)
     (Menee haalarin luo, kun ohjaaja edennyt puolitiehen)
6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko 1 (2)
     Ei minkäänlaisia temponvaihteluita tai väistelyä
     (Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla)
6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 1 (2)
     Ei osoita kiinnostusta
     (Pysähtyy. Haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla)


Ääniherkkyys testattiin kävelemällä pöydän viertä, ja yllättäen tuota aaltopeltipöytää pitkin ruvettiin vetämään ketjunpätkää ja kattilankantta, mitkä pitivät aivan kamalaa ääntä. Tätä Diesel säikähti ja säntäsi vahdilla eteenpäin. Äänen kuuluessa mä pysähdyin ja käännyin kohti pöytää, ja Diesel jäi katsomaan tilannetta ehkä noin 7 metrin päästä. Kun otin askeleen kohti pöytää Diesel lähti hölköttelemään takaisin ja kävi nuuhkaisemassa pöydän. Eli kiinnostunut oli, vaikka ensin säikähtikin.

Seuraavaksi testattiin taas jäljelle jääneet pelot kävelemällä pöydän vierestä merkitylle paikalle, kääntymällä ja kävelemällä takaisin. Sama toistettiin eikä Diesel väistänyt pöytää tai muuttanut tempoaan millään ohituksella. Ei siis jäänyt yhtään hirvittämään toi räminäpöytäkään!

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko 5 (3)
     Pakenee enemmän kuin 5 metriä
     (Tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan)
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 4 (4 tai 3)
     Menee laitteen luo, kun ohjaaja edennyt puolitiehen
     (Menee laitteen luo, kun ohjaaja seisoo vieressä)
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko 1 (2)
     Ei minkäänlaisia temponvaihteluita tai väistelyä
     (Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla)
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus 1 (2)
     Ei osoita kiinnostusta
     (Pysähtyy. Haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla)

                                      

Aaveilla mä seisoskelin Dieselin kanssa keskellä pihaa, kun etuviistosta rupesi lähestymään kaksi valkoisiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa, toinen etuoikealta ja toinen etuvasemmalta. Diesel haisteli pitkään omiaan, ja kun se aaveet bongasi se seuraili niitä katseellaan. Aaveet tulivat melko lähelle meitä, kääntyivät meistä poispäin ja tämän jälkeen sain luvan päästää irti hihnasta. Diesel katseli edelleen aaveita, joten mua pyydettiin ottamaan askel kohti vasemmanpuoleista aavetta. Samalla kun otin askeleen kohti aavetta, Diesel meni moikkaamaan aaveen. Otin aaveelta pois hupun ja siitä sitten siirryttiin poistamaan toisenkin aaveen huppu ja moikkimaan se. Eipä ne aaveetkaan oikeestaan poikaa pelottaneet.

8a AAVEET Puolustus/agressio 1 (2)
     Ei osoita uhkauselkeitä
     (Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä)
8b AAVEET Tarkkaavaisuus 3 (4 tai 5)
     Kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita. Pitkiä taukoja esim. Kumpaakin puolet ajasta tai koko matkan vain toista aavetta
     (Kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita. Lyhyempiä taukoja.)
     (Kontrolloi ja/tai käsittelee molempia aaveita koko osion ajan.)
8c AAVEET Pelko 1 (2)
     Pysyttelee ohjaajan edessä tai sivulla
     (Pysyttelee pääasiassa ohjaajan edessä tai sivulla. Pientä välimatkanottoa.)
8d AAVEET Uteliaisuus 4 (4 tai 3)
     Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puolitiehen
     (Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo vieressä)
8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 4 (4 tai 3)
     Ottaa itse kontaktia avustajaan
     (Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin)

Lopussa leikittiin taas samalla tavalla kuin alussa. Vedettiin lelua kaksi kertaa maata myöten, jonka jälkeen heitin lelun kuvaajalle, kuvaaja heitti lelun mulle, mä palautin kuvaajalle ja kuvaaja heitti lelun maahan. Diesel juoksi taas lelun perässä, kun se vaihtoi syliä, ja lensi maahan. Hetken Diesel haisteli lelua ja tarttui siihen sitten hampaillaan ja lähti kuljettamaan.

9a LEIKKI-2 Leikkihalu 3 (4 tai 3)
     Aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii
     (Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti)
9b LEIKKI-2 Tarttuminen 3 (3)
     Tarttuu viiveellä tai etuhampailla

Tämän jälkeen mä jatkoin Dieselin kanssa lelulla vetoleikkiä, ja leikin tiimellyksessä ammuttiin kaksi laukausta. Diesel kyllä selkeästi rekisteröi laukaukset, mutta ne eivät leikkimistä häirinneet. Leikin loputtua mä piilotin lelun ja me käveltiin hieman lähemmäs paikkaa, josta laukaukset ammuttiin. Laukausten aikana mun piti olla täysin passiivinen, jotta nähtiin taas Deiselin reaktio ilman mun apuja tai vihjeitä siitä, miten pitäisi käyttäytyä. Kovasti ei kyllä poika laukauksia säpsähdellyt, vähän päätään käänsi.

10 AMPUMINEN 2 (3 tai 1)
     Vähenevää kontrollia leikin/passiivisuuden aikana. Sen jälkeen välinpitämätön
     (Kohdistaa kiinostuksen laukauksia, yleisöä tms kohden, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen)
     (Ei osoita häiriintymistä. Kontrolloi nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön.)

Kuvaaja sanoi Dieselin suorittaneen koko testin oikein positiivisella asenteella. Totesi myös olevan varmasti arjessa mukava koira, kun ei päätäpahkaa säntäile kaikkialle. Minkäänlaisia agressioita ei testissä myöskään nähty. Ampuminen laitettiin kakkoseksi, mutta kyllä tämä kuulemma kuitenkin on laukausvarma. Kuvaaja totesi vielä lopussa, että te ootte tainneet mennä ja tehdä yhdessä paljon kaikenlaista, sillä se paistoi meidän keskinäisestä suhteestamme :D

Jäi kyllä oikein kiva fiilis tästä kuvauksesta. Saatiin mustaa valkoiselle siitä, että tää poika on aivan huippu myös pääkopaltaan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti